Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Finaalipaikka arvovaltaisessa kisassa

Arbonaut kehitti paikannukseen viestintäpalvelinratkaisun

22.2.2002 07:30 Verkko- ja gps-paikannukseen kehitetty monikanavajärjestelmä on nostanut joensuulaisen Arbonaut Oy:n viiden parhaan eurooppalaisen teknologiaosaajan mittelöön. Kourallinen finalisteja edustaa gps-paikannuksen tämän hetkistä teknistä huippua.

EU-komission sekä muun muassa Madeiran yliopiston ja British Telecomin järjestämässä teknologiaosaamiskilpailussa oli alkujaan mukana 900 eurooppalaista yritystä, joista viisi karsiutui 28.2.-1.3. Madeiralla järjestettävään finaaliin.

Suomen lisäksi loppukilpailussa ovat edustettuna Irlanti, Belgia, Iso-Britannia ja Alankomaat.

Teknologiaosaajat tulivat kisaan etupäässä eurooppalaisen yritys- ja innovaatioverkoston BIC:n (Business & Innovation Centre) sekä EBN:n (European Business & Innovation Network) kautta.

Viiden ryhmä kisaa The BT Euroleader 2002 -palkinnosta. Jo kisan finaalilla on merkittävä huomioarvo eurooppalaisilla teknologiamarkkinoilla.

- Käsitykseni mukaan kehittämämme monikanavajärjestelmä miellytti tuomaristoa, kommentoi Arbonaut Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalovaara.

Tuotekehityksen pääurakka ohi

Arbonautin viestintäserveriratkaisu yhdistää tekstiviestin, wapin, gprs:n ja sähköpostiviestit paikannuksessa. Rajapintaratkaisu lisää paikannustekniikan sovellutus- ja käyttömahdollisuuksia.

Jalovaaran mukaan yhtiö on jo selvinnyt kiihkeimmästä tuotekehitysvaiheestaan. Enimmillään 60 henkeä työllistäneen yrityksen palveluksessa on enää 20 henkeä. Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli yhdeksän miljoonan markan luokkaa. Jalovaara odottaa valmistuvaan taseeseen plusmerkkistä tulosta.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.