Kultaa matkapuhelimia kierrättämällä
3.3.2002 23:33 Japanissa, missä väestöä suhteessa maa-alaan ja raaka-aineisiin riittää, myös matkapuhelimien kierrätys on korkealla tasolla. Kullan erottelu käytetyistä matkapuhelimista lyö leiville, mutta yhdestä matkapuhelimesta ei vielä paljoa tuota hiomoittua ainetta erkane. Ei siis kannata rikkoa mummun vanhaa puhelinta kullankiihkossa, mutta jos komerosta löytyy 120 000 tarpeetonta kännykkää, irtoaa niistä noin kilo puhdasta kultaa!
Kilosta puhdasta (99-prosenttista ) kultaa maksetaan noin 10 000 dollaria, mikä on jo kohtuullinen summa rahaa. Lisäksi matkapuhelimet sisältävät myös muita metalleja, kuten palladiumia ja platinaa sekä hopeaa, kertoo New York Times. Kaikkiaan neljännes matkapuhelimen painosta muodostuu eri metalleista.
Matkapuhelinten kierrätys ja metallien irrottaminen niistä on kuitenkin selvästi teollista toimintaa. Tarvittavien laitteiden kustannukset ja vuosittain prosessista läpi menevien puhelinten määrät ovat sen verran suuria, ettei niiden pyörittämisessa menestyvä ole enää mikään nyrkkipaja.
Suurten numeroiden peliä
Matkapuhelinten kierrätys on Japanissakin vielä vapaaehtoista toimintaa, mutta suurten numeroiden peliä, jotta se voisi olla kannattavaa. Esimerkiksi Tokion lähettyvillä sijiatseva matkapuhelimien ja kodin elektroniikan kierrättäjä Yokohama Metals käsitteli viime vuonna 1,7 miljoonaa käytettyä matkapuhelinta.
Yritys maksaa 10 jeniä eli noin seitsemän senttiä ostamistaan matkapuhelimista. Niiden sisältämien metallien arvo on noin 30 senttiä puhelinta kohti.
Japani ei ole ainoa maa Aasiassa, joka pyrkii erottmaan vanhan elektroniikan sisältämät jalometallit. Myös Intia ja Kiina tuovat USA:sta kierrätettyjä laitteita, mutta siellä kierrätyksen terveydellinen taso ei ole samaa luokkaa kuin Japanissa, jossa asiat ovat siltä osin kunnossa.
Kierrätys luonnollista Japanissa
Koska Japanissa on hyvin vähän luonnon raaka-aineita, kierrätys on siellä hyvin luonnollinen asia. Silti jätteiden määrä esimerkiksi Tokion kaupunkialueella on kasvanut 60 prosenttia viimeisen 30 vuoden aikana. Tiheään asutulla alueella se merkitsee sitä, että kaatopaikoiksi kelpaavista maa-alueista on selkeästi pulaa.
Kun jätehuollon kustannukset nousevat, kierrätyksestä on pelkän tavan lisäksi tulossa lainsäädännöllä terästettyä toimintaa. Viime huhtikuussa hallitus hyväksyi lain, jonka mukaan kodin elektronisten laitteiden tekijöiden kuten Hitachin ja Toshiban pitää kierrättää kaikki valmistamansa pesukoneet, jääkaapit, ilmankostuttimet ja televisiot.
Matkapuhelimien kierrätystä ei Japanissakaan ole vielä säädelty lailla.
Vuotuinen määrä suuri
Kuluttajien maksettavaksi jää laitteisiin liittyvä kierrätysmaksu. Silti kierrätys saattaa olla sitä harjoittaville yrityksille tappiollista. Matkapuhelimien etuna kisassa on se, että ne ovat kevyitä eikä niillä ole jälleenmyyntiarvoa. Myös niitten kuljetuskustannukset ovat edulliset.
Matkapuhelinten keräilyjärjestelmä on myös helposti organisoitu. Uusien puhelinten vaihtajat jättävät vanhat puhelimensa myyjille, jotka toimittavat laitteet keräilyyn.
Viime vuonna Japanin suurimmat operaattorit palauttivat kierrätykseen tällä tavoin noin 10 miljoonaa matkapuhlienta.
Viime vuonna kuitenkin myös matkapuhelinmyynnin lasku vahvan kasvamisen sijasta sai kierrätysyritysten edustajat uskomaan, että alan kultaiset vuodet ovat ohitse.
Niin tai näin, matkapuhelimien kierrätyksellä on kuitenkin varmasti menestystä: kulta niissä pitää ne useimpien mielessä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












