Samsung sittenkin Nokian Symbian-leiriin?
8.3.2002 06:36 The Registerin julkistaman tiedon mukaan Samsung on solminut Nokian kanssa sopimuksen lisensioidakseen tämän ns. älypuhelimia varten kehittämän Series 60 -käyttöliittymän. Tämä merkitsisi rankaa vahvistusta matkapuhelinvalmistajien Symbian-leirille ja olisi suora isku Microsoftin matkapuhelinkäyttöjärjestelmä- ja ohjelmistovalloitukselle.
Samsung on toistaiseksi ollut ainoa merkittävä valmistaja, joka on kirjoittautunut Microsoftin kilpailevaan SmartPhone-käyttöjärjestelmäleiriin. Jos sopimus Nokian kanssa osoittautuu todeksi, kuten lehtiartikkelissa väitetään, on se merkittävä vahvistus Microsoftin vastaiselle leirille.
Samsung, joka oli viime vuonna maailman kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja, omaa vahvan kokemuksen USA:ssa ja Japanissa myytävien cdma-puhelinten valmistuksessa. Tämä tuo kilpailun suoraan Microsoftin kotiareenalle.
Läpimurto Nokialle
Lisäksi se on läpimurto Nokialle ohjelmistoyhtiönä. Sen aiemmin Pearlina tunnettu nykyinen Series 60 -käyttöliittymä pyörii Symbian-käyttöjärjestelmän päällä. Nokia julkisti aiemmin viime kuussa ryhtyvänsä lisensioimaan omaa ohjelmistoteknologiaansa kilpailijoilleen helpottaakseen näiden tuotekehittelykustannuksia.
Kyse on tietysti myös vastaiskusta Microsoftia vastaan, joka päivää aiemmin ehti julkistaa oman vastaavan strategiansa. Microsoft on tällä hetkellä haastajana kisassa. Sen käyttöjärjestelmää käyttävien matkapuhelinten osuus kisassa on nolla prosenttia.
Älypuhelimet hermostuttavat Microsoftia
Matkapuhelinvalmistajien älypuhelimet ovat hanska päin Microsoftin kasvoja niin kauan kuin niissä ei pyöri Microsoftin käyttöjärjestelmä.
Älypuhelimet, joissa on yhä enemmän konvergenssia, syövät nimittäin markkinoita Microsoftin PocketPC-käyttöjärjestelmäisiltä pda-laitteilta.
Vaikka Microsoft väittääkin Nokian olevan yksin Symbianeineen, todellisuudessa Symbianin takana on vahva koalitio, jossa ovat mukana Nokian lisäksi mm. Ericsson ja Motorola. Sitäpaitsi kaikki it-alalla tuntevat Microsoftin toimintamenetelmät monopoliaseman väärikäyttämisestä lähtien, josta kertovia oikeusjuttuja olemme saaneet seurata jo vuosikausia.
Microsoftin menettelytavat eivät välttämättä lisää sen käyttöjärjestelmän kannatusta matkapuhelinvalmistajien keskuudessa, kun taas Nokian sitoutuminen avoimeen ohjelmistokehitykseen puhuu jostain muusta.
Sony Ericssonin julkistus vahvistaa Symbiania
Microsoftin vastaista liittymää vahvistaa Sony Ericssonin julkistama P800-matkapuhelin, jossa on sisäänrakennettu kamera. Laite toimii niinikään Symbian 7 -käyttöjärjestelmällä. Lisäksi se toimii sekä Euroopan että USA:n matkapuhelinjärjestelmissä.
Myös Motorolan Paragon-älypuhelin perustuu Symbianiin. Lisäksi Panasonic on julkistamassa omaa Symbian 7 -pohjaista mediapuhelintaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











