Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Päivämäärä valmis

Sonera käynnistää umts-palvelut Suomessa syyskuussa

22.3.2002 12:04 Sonera Oyj tuo ensimmäisiä umts-palveluja markkinoille Suomessa 26. syyskuuta. Kaupallinen lanseeraus rajoittuu aluksi tietyille
avainalueille, kertoo yritys tiedottessaan.

Sonera sanoo, että sen palvelut ovat yksi ensimmäisistä umts-lanseerauksista Euroopassa.

Soneran umts-verkko on toiminut tammikuun alusta alkaen pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Vuoden alussa avattu testiverkko on
Euroopan ensimmäinen useita kaupunkeja kattava umts-verkko. Päätelaitteiden tullessa markkinoille ensi syksynä Sonera tarjoaa myös ensimmäisiä umts-palveluja kuluttajille.

- Soneran vahvuutena on aina ollut se, että pystymme tarjoamaan asiakkailleen edistyksellisimpiä palveluita ja uusinta teknologiaa. Olemme edenneet etulinjassa seuraavan sukupolven palvelujen kehittämisessä. Ensi syyskuussa tuotavat palvelut ovat päänavaus, josta on hyvä jatkaa kehitystyötä. Tavoitteenamme on alusta asti tuoda markkinoille helppokäyttöisiä, ihmisten arkeen saumattomasti liittyviä palveluja, sanoo Anni Vepsäläinen, Soneran kotimaan matkaviestintäliiketoiminnasta vastaava johtaja.

Teknologiana umts mahdollistaa monipuoliset, visuaaliset ja aiempaa nopeammat palvelut. Tulevaisuudessa on muun muassa mahdollista lähettää
liikkuvaa kuvaa ja käyttää reaaliaikaisia multimediapalveluja.

Nokia toimittaa

Nokia toimittaa merkittävän osan Soneran umts-verkosta. Yritykset ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä kolmannen sukupolven palvelujen
tuomiseksi markkinoille.

- Jaamme Nokian kanssa yhteisen näkemyksen verkkojen kehityksestä. Nokian ratkaisu on korkeatasoinen ja evoluutiota tukeva sekä kustannustehokas. Verkon toteutus onkin edennyt suunnitellussa aikataulussa, Vepsäläinen huomauttaa.

Umts-verkko rakennetaan hyödyntäen runkoverkon osalta pitkälti olemassa olevaa gsm- ja gprs-verkkoa. Uudet investoinnit painottuvat valtaosalta
radioverkkorakentamiseen.

- On luonnollista, että markkinajohtajat tekevät tiivistä yhteistyötä. Tällä tavalla Suomi pysyy jatkossakin matkapuhelinalan edelläkävijämarkkinana. Hyvä yhteistyömme on mahdollistanut Soneran kolmannen sukupolven kehittämisen nopeassa aikataulussa, sanoo Nokia Networksin matkapuhelinjärjestelmistä vastaava johtaja JT Bergqvist.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

.