Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Miljoonan matkan yhdistelykeskus

Helsingin vammaispalvelumatkat mobiiliohjaukseen

12.4.2002 06:45 Transmation Helsinki Oy rakentaa maailman suurinta matkojenyhdistelykeskusta. Sen kautta ryhdytään välittämään lokakuussa Helsingin läntisessä sosiaalipiirissä kutsupalveluna matkoja vaikeasti vammaisille henkilöille, joilla on oikeus tuettuihin matkoihin. Toimintaan haetaan tehoa gps-pohjaisesta mobiilipaikannuksesta.

Myöhemmin toiminta laajentuu koko Helsingin alueelle ja vuonna 2005 keskus välittää jo yli miljoonaa matkaa vuodessa. Transmationin liikevaihdoksi ennakoidaan 15-30 miljoonaa euroa vuodessa ja sen palvelukseen tulee noin 25 henkeä.

Matkat hoidetaan Korsisaaren konsernin omilla tai yhteistyökumppaneiden invatakseilla tai takseilla. Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Helsingin Taksidata ja Lähitaksi, joilla on yhteensä 2 300 autoa.

Kilpailun perusteella

Transmationin taustalla on Korsisaari-yhtiöihin kuuluvan Tuusulan Linja Oy:n ja Helsingin kaupungin omistaman Helsingin Palveluauto Oy:n voittama tarjouskilpailu Helsingin VPL-matkojen yhdistelykeskuksesta.

Sopimus on jo saanut kaupungin hyväksymisen ja se allekirjoitetaan ensi viikolla. Kuljetustukea saavat vaikeavammaiset helsinkiläiset, jotka eivät voi käyttää yleisiä kulkuvälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia.

Toimitusjohtaja Antti Korsisaaren mukaan kutsuliikenteen tehokas ja ajantasainen ohjaaminen Helsingin alueella vaatii ajoneuvojen mobiilia paikannusta ja tietokoneavusteista reittisuunnittelua. Transmationin sovellusohjelmistoa rakennetaan yhteistyössä Softmade Ky:n kanssa.

Perusohjelmisto on käytössä oleva Monitaksi-ohjelmisto, jolla tilaukset välitetään eteenpäin. Korsisaaren omia ajaneuvoja ohjataan samalla ohjelmistolla, mutta lisäksi niihin integroidaan joensuulaisen Arbonaut Oy:n paikantamisohjelmisto.

Korsisaaren konserniin kuluvat yhtiöt hoitavat kuntajoukkoliikennettä Tuusulassa, Nurmijärvellä, Keravalla ja Järvenpäässä. Konserniin kuuluva matkojen yhdistämiskeskus välitti yli 150 000 kutsujoukkoliikenteen ja taksiliikenteen matkaa vuonna 2001.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin

11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.

.