Insignian Java-virtuaalikone tuo lisäarvoa sekä operaattoreille että kännyvalmistajille
12.4.2002 08:58 Tukholmassa torstaina digitodayn haastattelema Insignian varatoimitusjohtaja Peter Baldwin kertoi yrityksensä lanseeraaman Java-konseptin suurimman hyödyn tulevan mobiilioperaattoreille ja matkapuhelinvalmistajille. Insignian tuotteet mahdollistavat Java-puhelinten päivityksen ja viankorjaukset lennosta; uusien ominaisuuksien ja palvelujen lisääminenyhtä hyvin kuin softabugien päivittäminen käyvät "puhelimitse"!
Insignia on olemassaolonsa ajan tunnettu virtuaalikoneistaan, brittiyrityksen englantilaissyntyinen varatoimitusjohtaja Peter Baldwin kertoo. Ensimmäinen tuotteemme oli Windows-virtuaalikone, Soft-Windows Applen Macintosh-käyttöjäjrestelmälle, jonka avulla Mc-käyttäjät voivat operoida niillä ohejlmistoilla, joita ei vielä sille platformille ollut.
Sittemmin Insignia on siirtynyt tekemään Java-virtuaalikoneita ja nimeää Sun Microssystemsin yhdeksi pääyhteistyökumppaneistaan. Insignia myös kuuluu ainoana pienenä riippumattomana ohjelmistoyhtiönä Java Community Process Executive Committeeseen,jonka tarkoituskena on määrittää ne suuntaviivat ja standardit, joiden auvlla Java saadaan sopimaan kaikkiin laitteisiin ja käyttöympäristöihin, myös mobiilisellaisiin.
Eilen Insignia julkisti end-to-end tuotesalkun, joka on suunnattu toisen sukupolven Java-molbiililaitteisiin.
Yhdistetty pda-, äly- ja matkapuhelinsegmentti on nopeisten kasvava älylaitteiden alue, Baldwin väittää. Yksin Japanissa viime vuonna 10 miljoonaa käyttäjää siirtyi Javaa tukevien mobiililaitteiden käyttöön.
Java mahdollistaa laitteistoriippumattomien palvelujen rakentamisen. Java-virtuaalikone keskustelee suoraan laitteen kanssa ja sovellukset pyörivät sen yläpuolella "häiritsemättä" itse laitteen toimintaa. Tämä avaa Javalle valtavia mahdollisuuksia mobiililaitemarkkinoilla, missä erilaisten käyttöjärjestelmien ja -laitteiden kirjo on melkoinen.
Esimerkiksi vaikkapa eri pda:t, ja niiden käyttöjäjrestelmät kuten PocketPC, Palm Os, kevyt-Linux ja ties mitä muuta. Myös matkapuhelinpuolella käyttöjärjestelmien kirjo on suuri kovosta puhumattakaan. Aiemmin joka laitevalmistajalla oli oma käyttöjärjestelmänsä, nyt tiettyä yhtenäistymistä on havaittavissa, kun sekä Sony-Ericsson että Nokia ja moni muukin ovat siirtymässä Psionin pääomistaman Symbianin käyttöön ja Microsoft on tulossa omalla mobiilikäyttiksellään.
Kyse on tuotekehityskuluista ja siksi on ymmärrettävää, että Symbiankin on Java-yhteensopiva.
Taustalla kummittelee ARC Groupin tutkimus, jonka mukaan maailmalla on 1,1 miljardia Javasovellusten pyörittämiseen kykenevää puhelinta vuonna 2006. Eli muutaman vuoden sisällä kaikki valmistettavat puhelimet ovat tavalla tai toisella Java-yhteensopivia.
Insignia on tällä hetkellä Java-tuotteiden markkinajohtaja sellaisissa älylaitteissa kuin digitaali-tv, telematiikka ja pdat. Esimerkiksi PDA-valmistajista kaikissa muissa on Insignian Java-teknologiaa paitsi HP:n laitteessa, joka käyttää omaa Java-konettaan, Baldwin kertoo.
Insignian Java-sovelluksia on lisensioitu tällä hetkellä kaikkiaan yli 40 miljoonaa kappaletta ja siirtyminen mobiiliympärsitöön avaa vielä suuremmat mahdollisuudet, Baldwin hehkuttaa.
Insignialla on tukku kovan tason partneruuksia, joista uusin on liittyminen Microsoftin Mobility Partner AdvisoryCounciliin (MPAC). Tavoitteena on auttaa Microsoftia kehittämään innovatiivisia mobiilisovelluksia ja tuomaan niitä markkinoille. Baldwin kohauttelee olkapäitään kysymyksen miksi juuri Microsoft, kun kukaan muu ei juuri mobiilipuolella tee sen kanssa yhteistyötä ja toetaa vain, että Microsoftista riittäisi paljonkin keskusteltavaa, mutta heidän näkökulmastaan yhteistyö Microsoftin kanssa on yhtä tärkeää kuin muidenkin partnereiden.
Sitäpaitsi voihan olla, että joskus tulee markkinoille parempi virutaalikoneen alusta kuin Java, joka tällä hetkellä on paras vaihtoehto. Insignia haluaa pysyttäytyä avoimena eri vaihtoehdoille.
Uusia yhteistyökumppaneita ovat Intel, ARM ja Texas Instruments. Lisäksi sen strategisiin partnereihin kuuluvat Wind RIver, BSQUARE, Lineo ja Sun.
Microsoftille on tärkeää, että Insginia kehittää ninmenomaan sen Windows CE:n Java-konetta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin
26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












