Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomi ja Ruotsi ykkösinä

Internet kovassa käytössä pohjoismaisissa yrityksissä

17.4.2002 13:54 Pohjoismaiset yritykset käyttävät Internetiä ahkerasti. Maakohtaisessa vertailussa Internet on useimmin käytössä suomalaisilla ja ruotsalaisilla yrityksillä.

Vuonna 2000 molemmissa maissa Internet oli käytössä useammalla kuin yhdeksällä kymmenestä vähintään 10 henkeä työllistävästä yrityksestä ja 95 prosenttia arvioi käyttävänsä sitä vuoden 2001 aikana. Tanskassa Internet-yhteys oli 87 prosentilla ja Norjassa 74 prosentilla yrityksistä. Tiedot käyvät ilmi Pohjoismaiden tilastovirastojen yhteishankkeena julkaisemasta raportista Use of ICT in Nordic enterprises 2000/2001.

Yritysten kotisivut ovat yleistyneet nopeasti kaikissa Pohjoismaissa. Omat kotisivut oli vuonna 2000 noin 60 prosentilla suomalaisista yli 10 henkeä työllistävistä yrityksistä. Ruotsalaisilla ja tanskalaisilla yrityksillä oli kotisivut hiukan useammin, mutta norjalaisyrityksistä kotisivut oli vain noin puolella. Yritysten omien arvioiden mukaan kotisivujen määrä on kasvanut kaikissa maissa selvästi vuonna 2001.

Kotisivut ja myynti

Kotisivujen kautta myymisen yleisyydessä ei ollut suuria eroja eri Pohjoismaissa. Kotisivuja myyntiin käyttävien yritysten osuus vaihteli Norjan 8 prosentista Tanskan ja Ruotsin 12 prosenttiin. Suomalaisista yli 10 hengen yrityksistä joka kymmenes sai vähintään yhden prosentin liikevaihdostaan tavaroiden tai palvelujen myynnillä kotisivuiltaan.

Toimialoittain tarkasteltuna myynti kotisivuilta oli yleisintä majoitus- ja ravitsemistoiminnan yrityksissä kaikissa maissa. Erityisen yleistä se oli Suomessa ja Tanskassa. Suomalaiset liikenteen toimialojen yritykset myivät kotisivujen kautta selvästi muiden maiden vastaavia yrityksiä useammin.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.