Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kasvu 21 % vuodessa - hidastuminen alkaa 2003

Suomessa viime vuonna 1,2 miljardia tekstiviestiä

29.4.2002 15:36 Vuonna 2001 Suomessa lähetettiin noin 1,2 miljardia tekstiviestiä. Määrä on 21 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Lähetetyistä viesteistä yli 90 prosenttia oli yksityisviestejä. Tiedot ilmenevät tuoreesta julkaisusta Tekstiviestimarkkinat 2000-2003.

- Tekstiviestiliikenne vilkastui, koska yksityisviestejä ja sisältöpalveluja käytettiin yhtä enemmän. Lisäksi kasvuun vaikutti matkapuhelinliittymien lisääntyminen. Matkapuhelinliittymien määrän arvioidaan kasvavan edelleen kiivaasti aktiivisen kilpailutilanteen takia, kertoo tutkija Mikael Åkermarck liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Tutkimuksessa ennustetaan, että tekstiviestiliikenteen kasvu hidastuu vuoteen 2003 mennessä.
- Toisaalta on havaittavissa, että lähetettyjen viestien määrä on kasvanut koko ajan vuodesta 1995 lähtien, Åkermarck sanoo.
Suurin osa tekstiviestiliikenteestä kulki viime vuonna edelleen Suomen kahden suurimman matkapuhelinoperaattorin, Sonera Oyj:n ja Oy Radiolinja Ab:n, verkoissa.
Muita tekstiviestimarkkinoiden toimijoita ovat DNA Finland Oy, tekstiviestejä välittävät paikalliset matkapuhelinoperaattorit ja palveluoperaattorit sekä kymmenet sisältöpalveluiden palveluntarjoajat, palveluntuottajat ja sisällöntuottajat.
Tutkimus selvitti sisältömarkkinat
Liikenne- ja viestintäministeriön tutkimuksessa tarkastellaan tekstiviestimarkkinoiden kokoa ja toimintaa Suomessa vuosina 2000-2003.
Tutkimuksessa katsotaan myös palvelujentuottajan kannalta, mitä edellytyksiä Suomessa on tekstiviestipohjaisten sisältöpalveluiden tarjoamiseen. Tutkimus vertailee tekstiviestimarkkinoita seitsemässä eurooppalaisessa maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Italiassa.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.