Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jäljessä tavoitteesta

DoCoMon 3g-palvelu ylitti 100 000 tilaajaa

7.5.2002 15:15 Maailman ensimmäinen kaupallinen kolmannen sukupolven matkapuhelinpalvelu, japanilaisen NTT DoCoMo Inc:n FOMA saavutti huhtikuun loppuun mennessä 106 000 asiakasta. Yhtiön tavoite oli saada palvelulle 150 000 tilaajaa maaliskuun loppuun mennessä.

DoCoMo julkisti FOMA-palvelun Japanissa viime lokakuun alussa. Loka-joulukuussa FOMA onnistui hankkimaan 27 000 käyttäjää, kun DoCoMon perinteinen 2g-palvelu sai samaan aikaan 1,2 miljoonaa uutta asiakasta.

Syitä hitaalle käynnistykselle ovat muun muassa 2g/3g-kaksitaajuuspuhelimien heikko saatavuus ja FOMA-verkon toiminta-alueen rajoittuminen lähinnä Tokion kantakaupungin alueelle, minkä vuoksi käyttäjät eivät ole voineet käyttää samaa puhelinta 2g- ja 3g-verkoissa.

Nyttemmin DoCoMo on pyrkinyt nopeasti laajentamaan verkkoa muihinkin suurempiin kaupunkeihin kuten Osakaan ja Nagoyaan. FOMA-verkko kattaa tällä hetkellä noin 60 prosenttia japanilaisista ja seuraavan vuoden aikana DoCoMo pyrkii kasvattamaan peiton 90-prosenttiseksi.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.