Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jätevastuu valmistajille?

Kännyköistä uusin saasteriski

8.5.2002 06:56 Matkapuhelimien epäillään aiheuttavan terveyshaittoja kuten esimerkiksi aivosyöpää. Sitä ei vielä ole aukottomasti pystytty todistamaan kännyvalmistajien mielestä, mutta matkapuhelinten saasteriskiä nekään tuskin pystyvät vesittämään.

Kolmen vuoden kuluessa amerikkalaiset yksin heittävät menemään 130 miljoonaa matkapuhelinta vuosittain. Se tarkoittaa 65 000 tonnia jätettä; mukaanlukien myrkyllisiä metalleja ja muita terveydelle haitallisia aineita, ympäristötutkimuslaitoksen raportti kertoo AP:n mukaan.

- Koska laitteet ovat niin pieniä, niiden ympäristöhaitat saattavat olla minimaalisia, ympäristötutkimuslaitos Informin tutkija Bette Fishbein kertoo.

Hän toteaa kuitenkin, että koska matkapuhelinalan kasvu on ollut niin valtaisaa, niiden synnyttämien jätteiden ympäristö- ja terveysvaikutukset ovat merkittävä huolenaihe.

Elinikä 18 kuukautta

Cellular Telecommunications and Internet Associationin, CTIAn mukaan Yhdysvalloissa on tällä hetkellä yli 135 miljoonaa matkapuhelinten käyttäjää.

Tutkimuksen mukaan keskimääräinen matkapuhelimen käyttöikä on 18 kuukautta ja se joutuu elinkaarensa päätteeksi talousroskien mukana kaatopaikalle.

Vuoteen 2005 menessä käytössä on jo 200 miljoonaa puhelinta ja noin 500 miljoonaa vanhempaa puhelinta saattaa olla varastoituina piirongilaatikoissa, komeroissa jne. odottamassa poisheittämistä.

Ongelmajätettä

CTIA:n Travis Larsonin mukaan alan teollisuus on tähän mennessä kerännyt yli miljoona matkapuhleinta ja haluaa laajentaa kierrätys- ja "lahjoita-puhelin"-palvelujaan hyväntekeväisyystoiminnan avulla.

Matkapuhelimet muodostavat ongelman kaatopaikoilla - muiden langattomien laitteiden tavoin. Niiden akut ja muut komponentit sisältävät myrkyllisiä kemikaaleja.

Nihin liittyvät todellsiet ongelmajätteet kuten arsenikki, antimoni, berylli, kadmium, kupari, lyijy, nikkeli ja sinkki. Näiden aineiden on todettu aiheuttavan syöpää ja neurologisia sairauksia varsinkin lapsille.

Valmistajat vastuuseen

Raportissa vaaditaan matkapuhelinteollisuutta ryhtymään toimiin poisheitettyjen matkapuhelinten määrän vähentämiseksi, jotta puhelimet ja akut saadaan kierrätykseen.

Useissa osavaltioissa kuten Kaliforniassa, Minnesotassa ja Massachusettsissa pohditaan lainsäädäntöä, jonka avulla saataisiin vamistajat elektronisten laitteiden jätekustannusten maksumiehiksi.

Australiassa on kansallinen matkapuhelinten kierrätysohjelma ja Euroopan Unioni pohtii elektronisille laitteille vastaavaa.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.