Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vodafone jäi taakse

KDDI nousi Japanin operaattorikakkoseksi

10.5.2002 17:16 Japanilainen mobiilioperaattori, KDDI Corporation kasvoi huhtikuussa maan toiseksi suurimmaksi matkapuhelinoperaattoriksi ohi brittiläisen Vodafone Group Plc:n omistaman J-Phone Corporationin. Kasvun taustalla on pääosin yhtiön huhtikuun alussa julkistama 3g-palvelu.

KDDI:llä oli huhtikuun lopussa 16,3 miljoonaa matkapuhelinasiakasta. Yhtiö myi pelkästään huhtikuussa 334 000 uutta suositun au-palvelunsa käyttöön tarkoitettua 3g-liittymää, kun sen tavoite oli 280 000 liittymää.

KDDI kertoi myös toimittaneensa huhtikuun loppuun mennessä 1,02 miljoonaa video- ja gps-toiminnoilla varustettua matkapuhelinta, vaikka palvelu käynnistettiin vasta viime joulukuussa.

Hätäpaikannus kesäkuussa

Yhtiö käynnistää kesäkuussa Japanissa uuden turvapalvelun, joka toimii yhden matkapuhelimen nappulan painalluksella. Sen perusteella hätäkeskus pystyy paikantamaan ja tunnistamaan soittajan ja hälyttämään apua paikalle.

Japanin suurin mobiilioperaattori, NTT DoCoMo Inc. käynnisti FOMA -3g-palvelunsa viime lokakuussa, mutta onnistui saamaan sille maaliskuun loppuun mennessä vain 89 400 käyttäjää. Huhtikuun loppuun mennessä palvelulla oli kuitenkin jo 106 000 käyttäjää.

DoCoMon tavoite on kasvattaa FOMA:n asiakaskunta 1,38 miljoonaan maaliskuun 2003 loppuun mennessä.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.