Intelin Ginman toppuuttelee kasvuodotuksia
28.5.2002 12:28 Teollisuuden kasvu alkaa vasta vuoden 2003 ensimmäisellä neljänneksellä, jos tilannetta katsotaan puolijohdeteollisuuden investointisykleistä, arvioi Intelin hallitusten välisistä asioista vastaava johtaja Euroopassa Benny Ginman.
Brysselissä asuva Ginman kävi tiistaina pikavierailulla Helsingissä. Hän on toiminut eri tehtävissä Intelillä jo yli 20 vuotta ja tekee tällä hetkellä lobbaustoimintaa yrityksensä puolesta EU:ssa ja Euroopan komissiossa.
- Kukaan ei tiedä tällä hetkellä, milloin talouden nousu alkaa. Se on sekä huono että hyvä uutinen. Puolijohdeteollisuus elää 36-33 kuukauden vaiheissa tehdasinvestoinneissa, ja matemaattisesti laskettuna elpyminen käynnistyy vasta ensi vuoden alkupuolella.
Hän huomauttaa, että viime vuonna ala joutui elämään ylikapasiteettiaikoja. Nyt silloiset valmistustekniikat ovat jo vanhoja. Intel on siirtymässä pääosin prosessorivalmistuksessa 0,13 mikronin prosessiin ja 300 millimetrin piikiekkoihin.
Intelin kommunikaatiotuotteissa mennään vielä pidemmälle viivaleveyksissä. Tiistaina julkistettiin niissä 90 nanometrin prosessi.
Ginman huomauttaa, että Intel on panostanut voimakkaasti tuotekehitykseen epätyydyttävästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Viime vuonna t&k:hon meni 4,1 miljardia dollaria noin 26 miljardin dollarin liikevaihdosta. Tänä vuonna jaossa on neljä miljardia dollaria.
Yhteisrintamaan langattomalla puolella
Ginman korostaa, että kaikkien langattomien standardien pitäisi elää rinnakkain toisiaan täydentäen. Hän maalaa tällaista maisemaa 3g:lle, langattomalle lähiverkolle wlanille ja gprs:lle.
- Hallitukset, operaattorit ja alan teollisuus ovat panostaneet niin paljon 3g:hen, että se on tulossa todellisuudeksi. Vastaavasti wlan ja 3g pitää positioida toimimaan yhdessä.
Hänen mukaansa tulevaisuudessa käyttäjän ei tarvitse miettiä, onko hän lankayhteydessä tai langattomassa laajakaistassa. Se edellyttää saumatonta verkkovierailua, roamausta standardista toiseen.
Intelin suomalaisjohtajan mielestä kannettava pc, jossa on wlan, 3g ja gprs, on tulevaisuuden killer application. Hän viittaa samalla vielä kauempana olevaan 4g:hen, jonka pitäisi pistää pc-yhteydet viimeinkin kuntoon.
Ginman korostaa, että wlan-hotspotien perustamisella on Euroopan mittakaavassa ongelmia. Kyse on käytettävästä radiotaajuudesta, joka on Ranskassa osin varattu sotilaskäyttöön, Englannissa sille alueella halutaan tunkea tv-lähetyksiä.
Hän korostaa, että esteet wlanissa ovat pääosin byrokraattisia.
Lobbausta EU:ssa
Ginman on runsaan vuoden totutellut EU-ilmapiiriin Brysselissä. Alku oli suoraviivaiseen bisnekseen tottuneelle miehelle takkuista.
- Alussa oli tosi turhauttavaa huomata, että EU:n komissiossa asiat toteutuivat aivan eri tahdilla, mihin bisneksessä oli tottunut. Kun Intelissä katsotaan asioita viikoittain ja tehdään nopeita päätöksiä, EU:ssa odotetaan ensin Ranskan vaaleja, sitten Saksan vaaleja, ja sittenkin päätös jää edelleen roikkumaan.
- Mietimme silloin kovasti, mikä olisi luonnollista Intelin kaltaiselle yritykselle ja päädyimme laajakaistayhteyksiin, jotka koskettelevat sekä teollisuutta että miljoonia käyttäjiä.
Hän korostaa, että ainakin osittain Intelin lobbauksen ansiota oli, että Barcelonan ministerikokous hyväksyi äskettäin EU:lle laajakaistaa edistävän julkilausuman.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












