Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nuijan varteen

Palmin entinen toimitusjohtaja CRF Boxin puheenjohtajaksi

4.6.2002 10:06 Lääketieteellisen potilastiedon keräämiseen ja hallintaan tarkoitettuja ratkaisuja kehittävän CRF Box Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty aiemmin Palm Inc:n toimitusjohtajana toiminut amerikkalainen Carl J. Yankowski.

Ennen Palmia Yankowski työskenteli muun muassa General Electricin, Pepsi-Colan, Reebokin ja Sonyn palveluksessa. Hän erosi Palmista viime marraskuussa ja perusteli eroaan roolinsa muuttumisella yhtiön jakaantuessa erillisiksi ohjelmisto- ja laiteyrityksiksi.

- CRF Boxin johto on oikealla tavalla palvelusuuntautunut ja osaa myös etsiä parhaat yhteistyökumppanit, joiden avulla on mahdollista kasvaa nykyisillä markkinoilla ja laajentaa toimintaa loogisesti uusille markkinoille, Yankowski arvioi.

Hänen mukaansa CRF Boxin langattomalla teknologialla on laajat sovellusmahdollisuudet lääketeollisuudessa ja terveydenhuollossa. Hän uskoo pystyvänsä auttamaan yrityksen nopeaan kasvuun.

- Carlin mukaantulo on merkittävä asia, ja täydentää strategisesti koottua hallitustamme tuomalla mukaan teknologia- ja markkinointiaspektit sekä edelleen lisäämään fokustamme päämarkkinoille Yhdysvaltoihin, CRF Boxin toimitusjohtaja Timo Ahopelto arvelee.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

.