Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rasismia vastaan

EU-ministerit sopuun internet-turvasta

19.6.2002 13:46 EU alkaa kiinnittää yhä enemmän huomiota rasistisen ja väkivaltaisen sisällön levittämisen estämiseen Internetissä. Luxemburgissa tiistaina kokoontuneet EU:n teleministerit saavuttivat yhteisymmärryksen Internetin käyttöturvallisuuden parantamiseen tähtäävän ohjelman jatkosta.

Suomea kokouksessa edusti liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi.

Ministerien päätöksellä alun perin nelivuotiseksi aiottua ohjelmaa jatketaan vuoden 2004 loppuun. Ohjelmassa Internetin käyttöturvallisuutta pyritään lisäämään myös langattomissa ja laajakaistaverkoissa.

Ministerit keskustelivat myös eEurooppa 2005 -toimintasuunnitelmasta, josta päätetään virallisesti Sevillassa kesäkuun lopun Eurooppa-neuvostossa. Suunnitelmassa esitetään tietoturvan parantamista sekä laajakaistaverkon laajentamista koko yhteisön alueelle vuoteen 2005 mennessä.

Ministeri Sasi toivoi omassa puheenvuorossaan, että toimintasuunnitelman yhteydessä kiinnitetään erityistä huomiota sisältöpalvelujen kehittämiseen.

- Suomi on korostanut, että tietoyhteiskunnan palvelujen ja sisältöjen kehittämisessä tulisi aina muistaa käyttäjän todelliset tarpeet, Sasi tähdensi.

Sopu rakenteesta ja rahoituksesta

Ministerit saavuttivat poliittisen yhteisymmärryksen hallintojen välisen tietojen vaihtoa käsittelevän IDA 2 -ohjelman rakenteesta ja rahoituksesta. Nyt tehdyt päätökset koskevat vuosia 2002-2004. IDA-ohjelman tavoitteena on edistää sähköistä tietojen vaihtoa Euroopan unionin jäsenmaiden hallintoviranomaisten välillä.

Komissio esitteli ministereille näkemyksiään kolmannen sukupolven matkaviestinnän käyttöönoton esteistä. Lisäksi komissaari Erkki Liikanen esitteli suullisesti komission tiedonannon digitaalisen television ja kolmannen sukupolven matkaviestinten avoimien ympäristöjen nykytilanteesta.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.