Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
CSFB:n näkemys:

Nokia menettää osuuksiaan Kiinassa

25.6.2002 16:42 Credit Suisse First Bostonin tekemän selvityksen mukaan Nokian osuus Kiinan matkapuhelinmarkkinoista on pienenemässä. Paikallisten valmistajien osuus on sen sijaan kasvanut 16 prosenttiin edellisvuoden 10 prosentista.

Dagens Industri -lehti kertoo CSFB:n selvityksen mukaan Motorolan ja Samsungin aseman olevan tasainen, mutta Nokian ja Sony Ericssonin markkinaosuuksien olevan laskussa. CSFB pohjaa tietonsa komponenttitoimittajien Semcon ja Muratan tilastoihin.

CSFB kertoo matkapuhelinten hintojen Kiinassa laskeneen vuodessa 25 prosenttia, ja hintakilpailun olevan kovinta kalleimpien mallien myynnissä.

Nokia on suunnitellut cdma-puhelimien valmistuksen aloittamista Kiinassa juuri markkinaosuuden kasvattamiseksi. Motorola on toistaiseksi ainoa ulkomainen puhelinvalmistaja, jolla on Kiinan valtion lisenssi valmistaa cdma-puhelimia.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.