Saldorajoitukset aiheuttavat yhä ongelmia
11.7.2002 11:00 Operaattoreiden tarjoamat matkapuhelinyhteyksien saldorajotuspalvelut aiheuttavat yhä ongelmia sekä asiakkaille että operaattoreille itselleen. Kuluttajavalituslautakunnan asiasta tekemän ennakkopäätöksen mukaan operaattoreiden kuuluu hyvittää saldorajan ylittävä osuus puhelinlaskussa.
Puheluiden hintatietojen keruussa esiintyvä viive aiheuttaa saldorajaan luottaville asiakkaille ikäviä yllätyksiä laskun ollessa odotettua suurempi.Viive mahdollistaa myös väärinkäytökset, joissa raja ylitetään tarkoituksella esimerkiksi ulkomailla ja vaaditaan myöhemmin operaattorilta rahoja takaisin tai kieltäydytään maksamasta laskua.
Operaattorin korvattava ylitys
Laskun suuruudesta yllätyneet asiakkaat ovat tehneet asiasta lukuisia valituksia kuluttajavirastolle. Viimeksi asia oli esillä tiistain Iltalehden yleisönosastolla, jossa eräs Soneran asiakas valitti poikansa käyttäneen viiveen takia kahden kuukauden saldon kuukaudessa.
Kuluttajavirastosta vastattiin digitodayn tiedusteluun, että vuonna 2001 tehty kuluttajavalituslautakunnan ennakkopäätös pitää yhä ja siihen nojataan myös tulevissa tapauksissa. Päätöksen mukaan Radiolinja oli velvollinen hyvittämään eräälle asiakkaalleen 41,12 euron saldorajan ylityksen.
- Tässä tapauksessa viive oli ollut jopa puolitoista vuorokautta. Kun otetaan huomioon asiakkaan aiheelliset odotukset, lautakunta katsoo, että viive on ollut kohtuuttoman pitkä, todetaan kyseisen tapauksen ratkaisun perusteluissa.
Päätöksessä otettiin huomioon, että viipeestä oli tiedotettu sekä sopimuksessa että tuotteen markkinoinnissa. Kuluttajavirastosta kerrottiin myös, että valituksia tulee edelleen melko tasaisesti.
Radiolinjan viive pysynyt ennallaan
Radiolinja kertoo saldorajapalvelunsa viipeen olevan edelleen keskimäärin kaksi vuorokautta ja ilmoittaa lisäävänsä ylimenevän osuuden laskuun. Suurin osa kaikista valituksista kuitenkin on kuluttajavalituslautakunnassa päätynyt korvaussuositukseen.
Radiolinja johtaa ylivoimaisesti lautakunnan listaa 40:llä sen saldopalveluita koskevalla valituksella. Radiolinja pyrkiikin lyhentämään palvelunsa viivettä.
- Radiolinjan Saldopalveluiden realiaikaisuus tulee paranemaan huomattavasti syksyn aikana, lupaa Radiolinjan talous- ja henkilöstöjohtaja Vesa Arjovuo.
Sonera mainostaa palvelussaan selvästi pienempiä viiveitä. Normaalien puheluiden suhteen Sonera lupaa päivityksen tapahtuvan tunnissa ja muiden osalta viiveen olevan noin yhden vuorokauden luokkaa. Telia mainostaa myös palvelulleen keskimäärin vuorokauden viivettä.
Telia hoitaa valituksen asiakkaan kanssa
Telia kertoo viipeensä olevan tavallisten puheluiden osalta hyvin pieni, vain muutamia minuutteja. Ongelmana ovat palvelunumerot ja ulkomaalla tapahtuvat matkapuhelut, jotka saattavat mahdollistaa rajojen ylitykset. Radiolinja on ratkaissut ulkomaiden saldo-ongelmat kieltämällä palveluun kuuluvien liitymien käytön ulkomailla.
Telian asiakkaiden valituksia ole juurikaan kuluttajavirastoon päätynyt, vaan yritys hoitaa asian mieluummin keskenään asiakkaan kanssa. Tosin se vaatii kirjallisen selvityksen asiakkaaltaan.
- Yleensä aiheelliset reklamaatiot hyväksytään ja hyvitetään, kertoo tuotepäällikkö Petteri Yrjölä Teliasta.
Yrjölän mukaan välillä esiin tulee myös selviä väärinkäytöksiä , joissa esimerkiksi ulkomailla puhutaan satojen eurojen edestä saldorajan ollessa 20 euroa. Vastaavan kaltaisissa tapauksissa yhtiö ei suostu hyvityksiin. Telia lisää saldorajoituksiin Radiolinjan tavoin automaattisesti F-luokan soittorajoituksen, joka estää muun muassa aikuisviihdepalveluiden käytön.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella
26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












