Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusia luureja yhä harvemmin

Matkapuhelinrajoituksille kannatusta Briteissä

18.7.2002 16:05 Taylor Nelson Sofresin tekemän tutkimuksen mukaan lähes puolet briteistä kannattaa matkapuhelimien käytön rajoittamista julkisilla paikoilla. Britit ovat silti suvaitsevaisempia kuin suomalaiset, joista keväisen TNS:n tutkimuksen mukaan 72 prosenttia kannatti käytön rajoittamista.

Briteistä 33 prosenttia sanoo julkisten tapahtumien muuttuneen kännyköiden myötä vähemmän nautinnollisiksi. Kännyköiden toimivuutta rajoittavien laitteiden käyttöä esimerkiksi ravintoloissa, konsereteissa ja elokuvissa kannatti 45 prosenttia kännykän käyttäjistä.

Rajoitusten kannattajia oli ymmärrettävästi enemmän ihmisten joukossa, jotka eivät omista kännykkää. Heistä 62 prosenttia kannatti käytön rajoittamista. Aiemmin keväällä tehdyn tutkimuksen mukaan eurooppalaisista ranskalaiset suhtautuvat kaikkein kielteisimmin julkilörpöttelyyn. Ranska valmitseekin parhaillaan laki esitystä, joka sallisi rajoitinlaitteiden käytön. Japani ja Australia ovat aiemmin jo sallineet "jammereiden" käytön elokuvateattereissa ja konserteissa.

Puhelin käytössä yhä pidempään

Tutkimus toi myös huolestuttavan viestin matkapuhelinvalmistajille: brittiläiset vaihtavat yhä harvemmin kännykkänsä uuteen. Matkapuhelinvalmistajat ovat luottaneet puhelimien tekevän kauppansa myös saturoituneilla markkinoilla juuri lyhyen käyttöajan takia.

Tutkimuksen mukaan englantilainen matkapuhelimen käyttäjä ostaa uuden puhelimen keskimäärin 20 kuukauden välein. Viellä vuosi sitten kännykä meni vaihtoon kerran 16 kuukaudessa. Alle 24-vuotiaat vaihtavat uusiin malleihin innokkaimmin. Heillä keskimääräinen käyttöaika yhdelle puhelimelle on noin 17 kuukautta.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.