Laajakuvatelevisiot jo 70 prosenttia tv-myynnistä
22.7.2002 10:40 Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:n julkistaman tilaston mukaan laajakuvatelevisioiden osuus väritelevisioiden euromääräisistä markkinoista on jo noin 70 prosenttia. Digisovittimia eli set-top boxeja toimitettaneen kauppoihin kuluvana vuonna noin 60 000 ? 80 000 kappaletta
Elektroniikan Tukkukauppiaat on julkistanut kodintekniikan toimistusten alkuvuoden tilaston, jonka mukaan toimitukset kaupalle kasvoivat noin 0,5 prosettia 430 miljoonaan euroon.
Väritelevisioiden toimitukset kaupalle olivat tammi-kesäkuussa euromääräisesti peräti 22 prosentin kasvussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna ja toimitusten arvo kohosi 45 miljoonaan euroon. Huomattavaa on laajakuvatelevisioden 70 prosentiin kasvanut osuus väritelevisoiden euromääräisistä markkinoista.
Kysyntä kasvussa
Elektroniikan Tukkukauppiaat arvioi kodintekniikan markkinoiden kasvavan kuluvana vuonna noin 5 prosettia. Arvion mukaan syinä kasvuun ovat kuluttajien optimismi, patoutunut korvausostotarve sekä laadukkaat ja energiaa säästävät tuotteet.
Elektroniikan Tukkukauppiaat julkisti alkuvuoden tilastojen yhteydessä myös arvionsa kodintekniikka laitteiden yleisyydestä. Väritelevisio on koditekniikan lippulaiva sen valloitettua 96 prosenttia suomalaisolohuoneista.
Paljon mainostetut digikamera ja dvd-soitin sen sijaan olivat harvinaisimpien joukossa. Digikamera oli kahdeksalla prosentilla ja dvd-soittin vain kuudella prosentilla suomalaisista.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Basware turvautuu Enfon it-tukeen
26.05.2008 Ohjelmistotalo Baswaren taloushallinto katsoi parhaaksi ulkoistaa SAP ERP -ratkaisunsa järjestelmätuki Enfolle.
Kolme vuotta sitten
Lehti: Viranomaiset tutkivat Applen musiikkikauppaa
26.05.2010 It-yhtiö Applen musiikkiin liittyvä liiketoiminta joutuu Yhdysvaltain viranomaisten syyniin, kertoo sanomalehti The New York Times.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi













