Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei helpotusta lupiin

Saksa: "Umtsista tulee bisnestä 10 vuodessa"

29.8.2002 07:19 Saksan televiranomainen, RegTP on jälleen vahvistanut, ettei sillä ole pienintäkään aikomusta helpottaa maan umts-lupaehtoja kuten moni muu Euroopan maa on tehnyt. Sen mukaan umtsista tulee hyvää liiketoimintaa, kunhan vain jaksaa odottaa.

RegTP:n johtaja Matthias Kurth toisti Sueddeutsche Zeitungin haastattelussa ties monennenko kerran, ettei lupaehtoihin kajota. Saksan kuusi 3g-lupaa huutokaupattiin syksyllä 2000 yli kahdeksalla miljardilla eurolla.

Esimerkiksi Espanja ja Sveitsi ovat helpottaneet umts-ehtoja jatkamalla 3g-palvelujen käynnistysaikataulua ja Italia lisenssin voimassaoloaikaa.

Liiketoimintaa 10 vuodessa

Kurth myönsi haastattelussa lupahintojen nousseen korkeiksi, mutta torjui väitteet, joiden mukaan korkeat hinnat olivat viranomaisten tai huutokauppajärjestelyjen syytä. Hänen mielestään huutokaupat tapahtuivat it-huuman huipulla, minkä vuoksi operaattoreilla oli lupia kohtaan ylisuuret odotukset.

Kurthin mielestä Saksan lupaehdot ovat alusta saakka olleet hyvin käytännölliset ja realistiset.

- Olen vakuuttunut, että umts-palveluista tulee jotain 10 vuodessa. Nyt puhutaan, ettei umtsilla ole mitään mahdollisuuksia; operaattoreilla on edelleen mahdollisuus ansaita investoinneillaan 19-20 vuodessa, Kurth painotti.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.