Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensin nykyisissä verkoissa

Soneralta 3g-matkaviestinpalveluja syyskuussa

30.8.2002 14:16 Sonera tuo markkinoille syyskuussa ensimmäisiä kolmannen sukupolven matkaviestinpalveluja. Ne toimivat aluksi ensisijaisesti nykyisessä matkaviestinverkossa (gsm/gprs) ja tulevina kuukausina myös umts-verkossa, ilmoittaa yritys tiedotteessaan.

Umts-teknologia kehittyy jatkuvasti, mutta ei ole vielä täysin valmis. Sonera lanseeraa 3g-palvelunsa ensimmäisten joukossa ja huolehtii siitä, että siirtymä teknologioiden välillä on mahdollisimman vaivatonta. Soneran 26. syyskuuta markkinoille tulevia palveluja voi käyttää markkinoilla olevilla Java-tekniikkaa tukevilla mms-puhelimilla.

- Yleisestä umts-teknologian käyttöönoton viiveestä ja odotettua hitaammasta liikkeellelähdöstä huolimatta etenemme yhä etulinjassa seuraavan sukupolven palvelujen kehittämisessä. Syyskuussa esiteltävät palvelut ovat päänavaus, josta on hyvä jatkaa kehitystyötä. Ne ovat merkittävä etappi siirryttäessä matkaviestinnän toisesta sukupolvesta kolmanteen, sanoo johtaja Anni Vepsäläinen, joka vastaa Soneran kolmannen sukupolven matkaviestintäprojektista.

Rajoitetuilla alueilla

Soneran umts-verkko on toiminut tämän vuoden alusta alkaen rajoitetuilla alueilla pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Vuoden alussa avattu verkko on Euroopan ensimmäinen umts-verkko, joka toimii useissa kaupungeissa.

Rajattu kaupallinen pilotti on suunniteltu aloitettavaksi vuoden 2003 ensimmäisellä neljänneksellä. Kaupallinen umts-matkaviestintätoiminta käynnistyy Soneran verkossa vuonna 2003 välittömästi, kun umts-päätelaitteita on riittävästi saatavilla ja verkkoteknologia on riittävän kehittynyt. Soneran arvion mukaan laajemmat umts-markkinat Suomessa aukeavat vuosina 2004 - 2005.

Kolmannen sukupolven palveluilla tarkoitetaan mobiilipalvelujen yleistä kehitystä kohti uudenlaisia visuaalisia ja helppokäyttöisiä multimediapalveluja, joissa hyödynnetään erilaisia matkaviestinverkkotekniikoita kutengprs:ää, umtsia, Javaa, Mmms:ää ja xhtml:ää.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.