Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuomola: ?Vaikka kaikki laskettaisiin olemme suurin?

HTV vakuuttunut laajakaistamyynnin johtoasemastaan pääkaupungissa

12.9.2002 16:26 Helsinki Televisio HTV kiistää, että yhtiö olisi syyllistynyt totuutta venyttelevään mainontaan nimetessään itsensä markkinajohtajaksi pääkaupunkiseudun kotikäytössä olevien laajakaistaliittymien myynnissä ? vaikka laajakaistan määritelmä paljastuikin kotikutoiseksi.

Perusteluna johtoasemalleen HTV kertoo, että "?kansainvälisen käytännön mukaisesti varsinaisiksi laajakaistaliittymiksi luokitellaan yhteysnopeudeltaan yli 500 kbps:n liittymät."? Tällaista standardia ei kuitenkaan kukaan ole vielä löytänyt.

- Tulkintoja voi olla useita, myöntää Helsinki Televisio Oy:n toimitusjohtaja Markku Tuomola.

Tuomolan mukaan HTV:n asema pääkaupunkiseudun johtavana laajakaistatoimittajana pitää, vaikka arviooon mukaan laskettaisiin markkinoilla olevat adsl 256 kb/s –yhteydet.

Yksi määritelmä laajakaistalla on liittymän symmetrisyys, eli se, että linja vetää molempiin suuntiin samalla teholla bittejä. Sen enempää HTV Welho pro kuin Welho 525 eivät ole symmetrisiä. Täydennettynä pienempi Welho on tämän näköinen 525/200 kbps.

"Viimeinen maili" ei kerro kaikkea

HTV:n viimeisenä mailina toimii downstream-kaista, jolla asiantuntijoiden mukaan ei ole paljoa tekemistä käyttäjän näkemän todellisen käytettävän verkkokapasiteetin kanssa. Viimeinen maili tarkoittaa lähimmän jakokeskuksen ja kodin liittymän välistä matkaa, missä harvoin tehon pullonkaulat lymyävät.

Puhekielessä taas kiinteitä "aina päällä" -yhteyksiä kutsutaan laajakaistayhteyksiksi erotuksena modeemiyhteyksistä.

Tuomolan määritelmän mukaan laajakaista on tietoliikkenneyhteys, joka voi välittää reaaliaikaista liikkuvaa kuvaa. Alin taso siihen noin 525 kilobittiä sekunnissa. Tuomola nojaa määritelmään, jonka mukaan laajakaistan tulee olla niin laaja, että sillä pystyy katsomaan siedettävänlaatuista videostreamia. Siihen käyttöön esimerkiksi 256 kbps teho on niukka.

Helsinki Television Welho-laajakaistaliittymä oli kesäkuussa 2002 jo noin 25 000 kotitaloudessa pääkaupunkiseudulla. HTV:n Welho-laajakaista-asiakkaiden määrä on kasvanut yli 30 prosenttia vuoden 2002 alusta.

HTV:n Welho-tuoteperhe laajenee syksyn aikana uusin tuottein.

- Syksyllä tulee laajakaistatuotteita. Luvassa on tehokkaampia vaihtoehtoja ja muita uusia palveluja, Tuomola sanoo.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.