Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nykypalvelut riittävät

Nokian Vanjoki: Kuluttajat eivät vielä kaipaa 3G-palveluja

24.9.2002 06:56 Nokia Mobile Phonesin johtajan, Anssi Vanjoen mukaan matkapuhelinkäyttäjät ovat tyytyväisiä nykyisiin ratkaisuihin, eivätkä ainakaan toistaiseksi kaipaile 3G-palveluja. Hänen mukaansa parhaillaan jalkautuva kuvaviestiteknologia riittää toistaiseksi oikein hyvin.

Kuluttajien näkökulmasta kuvaviestipalvelu on sama kuin 3G-palvelu. Meillä voi olla tarjolla mikä tahansa "G", mutta jos kuluttaja ei näe asiassa mitään eroa, hän ei välitä mikä numero on G:n edellä, Vanjoki muistutti Reutersin haastattelussa.

Hänen mukaansa 3G-palvelut ovat nopeampia, mutta pitkällle samoja kuin kuvaviestipalvelut nykyisissä gprs-verkoissa.

Nykyisistä kaikki irti

Vanjoen mukaan eurooppalaiset operaattorit ovat ymmärtäneet, että niiden ei vielä kannata rakentaa kalliita 3G- tai wcdma-verkkoja, vaan ottaa nykyisistä gprs-palveluista ensin kaikki irti.

Kun nykyisten verkkojen kantokyky on täynnä, sitten on uusien, nopeampien verkkojen aika, hän sanoi.

Vanjoen mukaan monet operaattorit ovat odottaneet kuvaviesteiltä kuitenkin liikoja, sillä kuvia voi lähettää vain samassa verkossa käytettäviin kuvaviestipuhelimiin. Myös kuvaviestien hinnoittelu on ollut turhan korkea.

Vuodenvaihde ratkaisee

Vanjoki uskoo värinäyttöisten kuvaviestipuhelimien markkinatilanteen olevan varsin hyvä vuoden lopussa; ja jos ne eivät ole lyöneet itseään läpi ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana, alan teollisuus joutuu vaikeuksiin, hän huomautti.

Nokian odotetaan julkistavan ensimmäisen 3G-puhelimensa torstaina.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.