Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nykyverkossa ensin

Sonera tuo ensimmäisenä 3G-palvelut

26.9.2002 14:44 Sonera Oyj toi torstaina markkinoille ensimmäiset nykyisessä ja umts-verkossa toimivat 3g-palvelut. Sonerasta korostetaan, että aluksi asiakkaat voivat käyttää palveluja ensisijaisesti nykyisessä matkaviestinverkossa ja myöhemmin myös umts-verkossa.

- Sekä kuluttajille että yrityksille tarkoitetut matkapuhelinpalvelut tulevat kehittymään erittäin voimakkaasti seuraavien kahden vuoden aikana. Nyt markkinoille tulevat palvelut antavat esimakua siitä, miltä uusi matkaviestinnän maailma näyttää. Samalla ne ovat päänavaus pitkässä kehityskulussa. Seuraavassa vaiheessa näitä palveluja pilotoidaan täysimittaisesti myös umts-verkossa. Soneran tavoitteena on tarjota palveluja, jotka hyödyntävät niin gsm- kuin umts-verkkoa, sanoo johtaja Anni Vepsäläinen.

Tänä syksynä markkinoille tulevat 3g-palvelut toimivat alussa nykyisessä verkossa. Palveluja aletaan tarjota kaupallisesti myös umts-verkossa, kun dualmode 3g-päätelaitteita on riittävästi saatavilla ja verkkoteknologia on riittävän kehittynyt. Uudet verkot eivät tule korvaamaan nykyisiä, vaan jatkossa eri verkot kehittyvät rinnakkain täydentäen toisiaan.

Värillinen palveluvalikko

Matkaviestinnän sukupolvista ensimmäinen oli puheen välittämistä, toinen puheen ja tekstin siirtoa sekä wapin käytön harjoittelua. Kolmas sukupolvi tuo puheen ja tekstin lisäksi visuaaliset palvelut äänen ja kuvan kera. Entistä nopeampi datasiirto sekä värinäytölliset päätelaitteet mahdollistavat uudenlaisen käyttökokemuksen ja palvelut.

Sonera on kehittänyt asiakkailleen uuden värillisen, ikonipohjaisen palveluvalikon. Pitkien sanalistojen sijasta puhelimessa olevat palvelut näkyvät näytöllä yksinkertaisina ikoneina samaan tapaan kuin tietokoneella.

Soneran erilaiset viestintäpalvelut on koottu uuteen Viestikeskukseen, jonka avulla matkapuhelimella voi hoitaa viestiliikennettä ja lähettää sähköposteja, tekstiviestejä ja multimediaviestejä yhdelle tai useammalle vastaanottajalle. Samassa yhteydessä voi myös tallentaa viestejä sekä yhteystietoja.

Viestikeskuksesta voi myös lähettää joko valmiita tai itse mms-puhelimella kuvattuja kuvia perinteisenä postikorttina vastaanottajan osoitteeseen. Tällöin esimerkiksi matkoilla otetusta kuvasta ja kirjoitetusta tekstistä tulostetaan kortti, joka postitetaan haluttuun osoitteeseen. Viestikeskus toimii samaan tapaan myös internetissä, joten sitä voi käyttää joko matkapuhelimelta tai tietokoneelta.

Enemmän sisältöä sisältöpalveluihin

Kuvien hyödyntäminen avaa sisältöpalveluille uusia mahdollisuuksia. Aluksi verkoissa voidaan siirtää kuvia, tekstiä, ääntä ja grafiikkaa. Jatkossa myös videopätkiä ja reaaliaikaista videokuvaa. Uusia palveluja ja ominaisuuksia voi käyttää jo nyt värinäytöllisellä matkapuhelimella.

Markkinoille tulevia sisältöpalveluja on muun muassa matkapuhelimeen ladattava uutissovellus. Palvelun avulla voi lukea päivän uutiset ja sään. Uutisotsikot päivittyvät aina palvelua käynnistettäessä sekä haluttaessa jopa varttitunnin välein.

Palvelua voi myös käyttää yhtä aikaa muiden palvelujen kanssa siten, että uusimmat uutiset näkyvät puhelimen navigointipalkissa liukutekstinä. Uutispalvelu maksaa ainoastaan gprs-datasiirron verran.

Puhelinluettelopalvelu Finderin uusi versio hyödyntää värinäytöllisten puhelinten visuaalisuutta. Palvelua voi käyttää entistä helpommin, sillä sekä soittaminen että numeron tallentaminen tapahtuvat yhdellä tekstilinkin painalluksella.

Numeronhaltijan osoitteen sijainnin voi tarkistaa halutessaan värilliseltä kartalta puhelimen näytöltä. Värikarttaominaisuudet toimivat aluksi vain Nokia 7650 -puhelimissa. Yksi kotimaan haun hinta on 0,59 euroa.

Laajennettu Etsin-palvelu

Värinäytön mahdollisuudet ja paikannuksen yhdistää Etsin-palvelun laajennettu versio, joka toimii kaikissa matkapuhelimissa. Sen avulla voi hakea 18:a eri tyyppistä palvelua (muun muassa Apteekki, huoltoasema, pizzeria, Otto-käteisnostoautomaatti) kaikkialta Suomesta.

Etsin paikantaa palvelun käyttäjän ja hakee lähimmät palvelupisteet ja näyttää niiden sijainnin värikartalta (kartta toimii aluksi vain Nokia 7650 -puhelimissa). Yhteystietojen lisäksi palvelu saattaa lähettää erillisen hakuun liittyvän mainosviestin. Haetun palvelun puhelinnumeron saa lisättyä puhelimen muistiin yhdellä painalluksella. Etsimellä tehty haku maksaa 0,66 euroa.

Samaa paikantavaa ominaisuutta hyödyntää myös Karttapalvelu (mms), joka näyttää kartalta kysyjän sijainnin. Puhelimen näytölle tuleva karttanäkymä haetaan tekstiviestillä tai wapin kautta.

Uusien päätelaitteiden visuaalisuus sekä Java- ja Symbian-ominaisuudet mahdollistavat myös uudenlaisen peli-elämyksen. Soneralla on myös joukko erilaisia pelejä, joista RedLynxin luoma RallyX-peli tuli ensin markkinoille.

Peliä voi pelata joko yksin tai vuorotellen jopa kahdenkymmenen hengen porukassa. Pelissä ohjataan ralliautoa kahdella vaihtoehtoisella ajoradalla.

Molemmilla radoilla ajetaan viisi kierrosta, minkä jälkeen peli ilmoittaa kokonaisajan ja parhaan kierrosajan. Pelin voi ladata puhelimeen hintaan 4,95 euroa + GPRS-datasiirtomaksu.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.