Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sähköpostia ja tietojen hakua

Nettiyhteys kolmella neljästä tamperelaisesta

18.10.2002 12:37 Internet-yhteys on käytössä 73 prosentilla 15-74 -vuotiaista tamperelaisista. Eniten internetiä käytetään sähköpostiin ja tiedon etsintään. Sähköpostiosoite on 69 prosentilla 15-74 -vuotiaista. Tampereen kaupungin palveluista kiinnostavat eniten tapahtumatiedot.

Tiedot ilmenevät Tampereen kaupungin ja eTampere-ohjelman teettämästä tutkimuksesta.

Taloustutkimus Oy kysyi syyskuussa puhelinhaastatteluina 501 tamperelaiselta heidän tietokoneen ja internetin käytöstään. Vastaava otantatutkimus on tehty myös kahtena aiempana syksynä.

Tamperelaisten Internetin käyttö ei ole viime vuodesta suuresti muuttunut. Vuosi sitten Internet-yhteys oli jo 72 prosentilla tamperelaisista, kaksi vuotta sitten 65 prosentilla.

Parhaiten ovat verkottuneet 25-34 -vuotiaat, mutta eniten internetin käyttö on lisääntynyt yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Internet-yhteys on useimmiten käytössä kotona. Kotiyhteyksien osuus on noussut vuodessa 65 prosentista 71 prosenttiin. Töistä pääsee nettiin noin puolet internetin käyttäjistä, opiskelupaikalta 18 prosenttia. Kirjastojen nettipisteitä käyttää 10 prosenttia, viime vuonna vain kaksi prosenttia, netin käyttäjistä.

Kodin internet-yhteys on yhä useimmilla (64 %) puhelinmodeemin varassa. Kiinteä adslyhteys (13 %) on jo ohittanut Iisdn-yhteyden (8 %).

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.