Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pohjoinen ulottuvuus Poriin

Lipponen osoittaa pohjoisen suuntaa

4.11.2002 12:45 Pääministeri Paavo Lipponen osallistuu Porissa 11. ja 12. marraskuuta pidettävään pohjoisen ulottuvuuden kansainväliseen foorumiin, joka käsittelee tietoyhteiskunnan kehittämistä.

Foorumissa Lipponen tarkastelee pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa erityisesti uuteen pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmaan liittyen. Porin kokous on neljäs tänä vuonna Suomessa pidettävistä pohjoisen ulottuvuuden foorumeista.

Ensimmäinen toimintaohjelma päättyy vuoden 2003 lopussa. Luxemburgissa 21. lokakuuta tänä vuonna pidetty pohjoisen ulottuvuuden ministerikonferenssi hyväksyi suuntaviivat uudelle toimintaohjelmalle, joka tulee voimaan vuoden 2004 alussa.

Foorumissa keskustellaan tietoyhteiskunnan kehittämisestä osana pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa. Tieto ja viestintä ovat pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman keskeisiä aloja.

Pohjoisen ulottuvuuden on kuusi toimintalinjaa, ja Suomella on vetovastuu eSkills- eli osaamista koskevasta linjasta. Muut toimintalinjat koskevat tutkimusverkkoja ja kehittyneitä laajakaistasovelluksia, tietoturvallisuutta, sähköistä kaupankäyntiä, hallinnon sähköistä asiointia ja indikaattoreita.

Porin foorumiin osallistuvat muun muassa Venäjän varaministeri Boris Antonjuk, liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi sekä useita asiantuntijoita kaikista Pohjoismaista ja Baltian maista, Saksasta, Puolasta ja Venäjältä. Kokoukseen odotetaan noin kolmeasataa osanottajaa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.