Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Jos kaikki onnistuu

Sasi: Umts voi kantaa jo ensi vuonna

6.11.2002 17:38 Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi arvioi umts-ratkaisujen voivan olla kaupallisesti hyvässä vauhdissa jo ensi vuoden aikana, jos asia markkinoidaan oikein ja kuluttajat saadaan ostamaan päätelaitteita. Hän uskoo myös Yhdysvaltain avautuvien umts-markkinoiden tarjoavan mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.

Sasi korosti kuitenkin Focus 2002 -tilaisuuden puheessaan työn merkitystä ja viestintäyrityksissä panostamista tulevaisuuden tekijöihin ilman aiempaa hypeä.

Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari Savolainen uskoo laite- ja ratkaisumarkkinoiden toipuvan ensi vuonna. Hänen mukaansa yrityksen oman toiminnan laatu ratkaisee menestyksen nykyisessä markkinatilanteessa.

WM-datan maajohtaja Seppo Matikainen ennustaa ohjelmistomarkkinoiden kasvavan varsinaisesti vasta vuonna 2004. Ensi vuonna ei hänen mukaansa ole tiedossa merkittävää kasvua, mutta markkinat ja kilpailu tervehtyvät.

Matikaisen mielestä WM-datan kilpailijat ovat myyneet palveluja alle todellisten kustannusten, jopa puoleen hintaan.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.