Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puolessa vuodessa

DoCoMo myynyt kolme miljoonaa kamerapuhelinta

26.11.2002 12:19 Japanin suurin mobiilioperaattori, NTT DoCoMo Inc. on myynyt alle puolessa vuodessa jo yli kolme miljoonaa kamerapuhelinta. Erityisen hyvin myyntiä on vauhdittanut yhtiön mukaan i-shot -kuvapalvelu, jonka yhtiö käynnisti viime kesäkuussa.

Kamerapuhelimia on nyt noin seitsemällä prosentilla DoCoMon asiakaskunnasta ja osuus kasvaa tällä hetkellä ripeästi. Yhtiöllä on kaikkiaan 42 miljoonaa matkapuhelinasiakasta.

DoCoMon kilpailija, brittiläisen Vodafone Group Plc:n omistama J-Phone Corporation ilmoitti lokakuussa kamerapuhelinasiakkaidensa määrän ylittäneen seitsemän miljoonaa eli yli puolet yhtiön asiakaskunnasta.

J-Phone toi ensimmäiset Sharp Corporationin valmistamat kamerapuhelimet markkinoille jo vuoden 2000 lopulla.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.