Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Onko elämää ilman puhelinta

Vain 13 sadasta on pelkän lankapuhelimen varassa

29.11.2002 17:44 Lankapuhelimen asema suomalaisessa viestinnässä kutistuu huimaa vauhtia. Vuonna 2000 75 prosentilla aikuisväestöstä oli lankapuhelin niin tänä syksynä sellainen on vain 65 prosentilla. Ja useimmilla heistä on myös matkapuhelin.

Taloustutkimuksen tuoreen selvityksen mukaan ilman minkäänlaista puhelinta on 15-74-vuotiaista vain 1,6 prosenttia. Yli puolella, 51,8 prosentilla on sekä lanka- että matkapuhelin. Niiden ihmisten osuus, joilla on molemmat puhelimet käytössä on kuitenkin kutistumassa, sillä niin monet ovat luopumassa lankapuhelimesta. Vuonna 200 56 prosentilla aikuisista oli sekä kiinteän verkon että matkapuhelinverkon päätelaitteet käytössään, mutta nyt tuo osuus on laskenut 52 prosenttiin.

Saturaatiokatto lähestyy

Pelkän lankapuhelimen varassa toimeen tulee vain 13 prosenttia eli kuusi prosenttiyksikköä vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Samaan aikaan on pelkästään matkapuhelinta käyttävien osuus tasaisesti kasvanut 23 prosentista 34 prosenttiin.

Kaikki yli 4000 vastaajan otokseen perustuvat kehitystrendit kulkevat tasaisesti samaan suuntaan. Mikäli sama kehitys jatkuu niin kahden vuoden päästä pelkän kiinteän puhelimen varassa on vain kuutisen prosenttia aikuisista kun taas yli 40 prosentilla on vain matkapuhelin. Matkapuhelinpenetraatio alkaa lähennellä kattoa, sillä tällä käyrän suunnalla se yltää 92 prosenttiin.

Tässä on puhe todellisista käyttäjäluvuista, sillä yksi käyttäjä lasketaan vain kerran riippumatta siitä kuinka monta matkapuhelinliittymää tai –laitetta hänellä sattuu olemaan käytössään.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.