Edge tulee Eurooppaan 2004
7.1.2003 14:51 Edge-tekniikkaan perustuvat verkot tulevat vahvisti Eurooppaan, ennustaa Yankee Group. Wcdma-pohjaisen 3g-tekniikan viivästyminen on luonut otollisen tilanteen vielä yhteen välivaiheeseen ennen varsinaisen kolmannen sukupolven verkkoympäristön kypsymistä.
Euroopan edge-toimitukset käynnistyvät vuonna 2004 ja edge-tilaajia on yli yhdeksän miljoonaa vuonna 2007. Yankee Groupin mukaan tukiasemien päivittäminen on tuonut mukanaan edge-valmiuden. Verkot saadaan edge-käyttöön pelkällä ohjelmistopäivityksellä, joten operaattorien kannalta siitä on tullut houkutteleva vaihtoehto.
Nokia, joka toimittaa edge-verkkoja amerikkalaisoperaattoreille, on ilmoittanut tuovansa edge-ratkasun Euroopan markkinoille 2003. Yankee Groupin vanhempia analyytikko Farid Yunusin mukaan edge-omaisuuksien lisääminen puhelimeen ei ole kovin vaikea. Unstrung-uutispalvelun lainaama Yunus näkee teknisen murrosvaiheessa avaavan mahdollisuuksia myös uusille tulokkaille, esimerkiksi Alcatelille tai aasialaisvalmistajille, joilla on kaikki tarvittavat patenttioikeudet hallussaan.
Edge-verkkojen ajateltiin sopivan parhaiten tdma-pohjaisten verkkojen jatkopoluksi matkalla 3g:hen. Se olisi tehnyt siitä ennen kaikkea amerikkalaisille sopivaa tekniikkaa. Edgen toinen amerikkalaispainotteinen ominaisuus on se, että se käyttää hyväkseen nykyisiä radiotaajuusalueita ja uudenlaisella modulointitekniikalla pystyy ottamaan niistä irti enemmän siirtokapasiteettia.
Edge-verkot vaativat omia puhelimiaan toimiakseen, mutta samat puhelimet voivat toimia myös 2g- ja 2,5g-verkoissa. Myös tulevat wcdma-päätelaitteet voivat tukea sekä edgeä että aikaisempia verkkostandardeja.
Yankee Group on laatinut ennusteen edgen tulosta Eurooppaan. Ennusteessa on tehty koko joukko oletuksia ja yhdenkin perusoletuksen muuttuminen voi heittää ennusteen lopputulemaa reippaasti. Yankee Group olettaa, että operaattorit jatkavat puhelinten tukiaisia, taloustilanne pysyy vakaana ja että 3g-puhelimet ja verkot ovat yleisesti käytössä vuoden 2004 lopulla.
Länsi-Euroopan matkapuhelinkanta teknologian mukaan 2002–2007 | ||||||
Puhelimien myynti (000s) | 2002 | 2003 | 2004 | 2005 | 2006 | 2007 |
Analogiset | "” | "” | "” | "” | "” | "” |
GSM | 87,584 | 62,578 | 31,262 | 5,985 | "” | "” |
HSCSD | 147 | 162 | 118 | 54 | "” | "” |
GPRS | 30,473 | 61,742 | 86,452 | 90,432 | 74,647 | 56,322 |
EDGE | "” | "” | 638 | 2,778 | 5,531 | 6,846 |
W-CDMA | 36 | 1,325 | 11,578 | 34,171 | 55,580 | 74,247 |
Yhteensä | 118,240 | 125,807 | 130,048 | 133,420 | 135,758 | 137,415 |
Vuosimuutos | –5% | 6% | 3% | 3% | 2% | 1% |
Edge on lyhenne sanoista enhanced data-rates for global evolution. Wcdma puolestaan tulee sanoista wideband code division multiple access.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Nokia avaa Ovi Storensa
26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











