Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myynti puolittui viime vuonna

Mitsubishi myy i-mode -puhelimia Euroopan operaattoreille

8.1.2003 13:49 Japanin kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja, Mitsubishi Electric Corporation ryhtyy huhtikuussa myymään i-mode -matkapuhelimia eurooppalaisille operaattoreille. Ensimmäisiä asiakkaita ovat hollantilainen KPN NV, espanjalainen Telefonica Moviles SA ja ranskalainen Bouygues Telecom SA.

Uudet puhelimet edustavat malliston yläpäätä eli niissä on muun muassa kamera sekä sähköposti- ja internet-yhteydet.

Japanin markkinoiden kyllästyttyä Mitsubishi hakee kasvua ulkomailta, etenkin Kiinasta ja Euroopasta. Yhtiö pyrkii myymään huhtikuussa alkavana tilivuonnaan ulkomaille noin 1,5 miljoonaa matkapuhelinta, kun vastaava luku tänä vuonna oli 1,6 miljoonaa. Mitsubishi odottaa uusmyynnin olevan kuitenkin selvästi aiempaa katteellisempaa.

Matkapuhelimet takkuavat

Mitsubishi organisoi koko matkapuhelintoimintonsa uusiksi, Bloomberg kertoo. Viime vuonna se sulki puhelintehtaan Ranskassa ja siirsi valmistuksen Kiinaan ja Japaniin. Ensi huhtikuussa se siirtää kaikki ranskalaiset työntekijänsä muiden maiden yksiköihinsä.

Yhtiö nosti viime vuoden lopussa Kiinan matkapuhelintuotantonsa 200 000 puhelimeen kuukaudessa.

Mitsubishin matkapuhelintoimitukset romahtavat viime tilikauden noin 10 miljoonasta 5,4 miljoonaan maaliskuun lopussa päättyvällä tilikaudella. Yhtiö selitti pudotusta ulkomaiden surkealla myynnillä.

Mitsubishi arvioi tekevänsä kuluvalla tilikaudella 19 miljoonan jenin liiketappion, kun vuosi aiemmin tappiota kertyi vajaat 94 miljardia jeniä eli noin 780 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Nokia avaa Ovi Storensa

26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.

.