Nokia lähdössä Etelä-Korean hiekkalaatikolta
10.1.2003 14:29 Nokia sulkee Seoulissa sijaitsevan tutkimus- ja kehityskeskuksensa. Nokian mukaan sulkeminen liittyy uuteen globaaliin markkinointistrategiaan, mutta tapahtuman ajoitus saa näyttämään sulkemisen siltä, että Nokia ottaa oman pallonsa ja lähtee Etelä-Korean hiekkalaatikolta.
Etelä-Korea on eräs maailman kehittyneimmistä mobiiliyhteiskunnista. Valtion tuella ja ohjauksella kehitetty tekniikka ja palvelut ovat tehneet maasta mobiiliteknologian edelläkävijän. Samat voimat ovat vaikuttaneet siihen, että ulkomaisilla valmistajilla, operaattoreista puhumattakaan, ei ole juuri ollut kaupallista jalansijaan Korean markkinoilla.
Äskettäin kaksi eteläkorealaista operaattoria valitsi 3g-verkkojen toimittajiksi korealaiset Samsungin ja LG Electronicsin. KT Corporation tilasi wcdma-verkon LG:ltä kesäskuussa ja SK Telecom tilasi wcdma-verkon Samsungilta ja LG:ltä. Kaikki ulkomaiset toimittajat on jätettu nuolemaan näppejään. Kaikkiaan tarjouskirpailuissa on ollut mukana yhdeksän yrittäjää.
Nokia perusti tutkimuskeskuksen Souliin 1999 lokalisoimaan tuotteitaan Korean markkinoille. Hankala säännösviidakko ja omintakeinen teknologia teki toiminnan hankalaksi. Nokia tutkimuslaitoksen sulkemisesta kertoi Telecom Paper -julkaisu.
Kännyköitä Masanin tehtailta
Nokiaa ei voi syyttää yrittämisen tai pitkäjännitteisyyden puutteesta Etelä-Korean markkinoiden suhteen. Se on pariinkin kertaan lanseerannut itsensä Koreaan, mutta tulokset ovat olleet minimaalisia.
Toiminta ei ole ollut sen helpompaa muillakaan ulkomaisilla yrityksillä. Maan kauppa- ja teollisuusministeriön lukujen mukaan vain neljä ulkomaista Koreassa toimivaa yritystä ylsi yli triljoonan wonin eli 814 miljoonan dollarin liikevaihtoon vuonna 2001. Ne olivat Nokia, Hewlett-Packard, ranskalainen Carrefour ja Sony.
Nokia oli näistä suurin 2,8 miljardin dollarin liikevaihdolla, jonka se tahkosi Masanin tehtailla. Ne pystyvät tuottamaan 10 miljoonan matkapuhelinta vuodessa. Tehdas on ollut toiminnassa vuodesta 1984.
Kesällä lähetettiin rahaa
Nokia Venture Partners edustaa uudenlaista tapaa hakea jalansijaan Korean markkinoilta. Viime kesäkuussa se sijoitti viisi miljoonaa dollaria korealaiseen WiderThan.com-yritykseen, joka kehittää langatonta internetiä.
- Näemme, että Korean markkinoilla on tärkeä rooli mobiilitulevaisuuden muokkaamisessa ja että se on hyvin lupaava ja kasvava markkina-alue aloittaville mobiiliyrityksille, sanoi Venture Partnersin John Malloy. Tämä oli Korean, Kiinan ja Japanin markkinoille suunnatun 500 miljoonan dollarin rahaston ensimmäinen sijoitus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












