Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös cdma:ta ja umtsia

Motorola ilmoittautui Kiinan 3G-standardin tukijaksi

15.1.2003 11:10 Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja, amerikkalainen Motorola Inc. on ilmoittanut aikeestaan satsata myös Kiinan omille markkinoilleen kehittämään 3G-teknologiaan jo lähikuukausina. Yhtiö on myös suurimpia kilpailevan cdma2000 1x- ja umts-standardin kehittäjistä.

Motorolan johtajan, Eugene Delaneyn mukaan yhtiö päättää satsauksensa suuruudesta kysynnän mukaan; yhtiöllä ei sinällään ole mielipidettä Kiinan itsensä kehittämän 3G-standardin, td-scdma:n (Time Division Synchronous Code Division Multiple Access) eduista ja haitoista, hän sanoi South China Morning Postille.

Delaney arvioi 3G-ratkaisujen viivästymisen muualla maailmassa hyödyttävän Kiinaa, joka pystyy jo ennalta välttämään vastaavat virheet.

Kukaa saa ja milloin?

Markkinoilla on ollut ristiriitaista tietoa td-scdma:n valmistumisajankohtasta ja markkinoilletulosta.

Nyt kyseistä teknologiaa kehittävän kiinalaisen teollisuusjärjestön, TD-SCDMA Forumin mukaan neljä 3G-lisensiaattia valitaan varmasti tänä vuonna. Neljä valittua yritystä tulevat mitä todennäköisimmin sen mukaan olemaan China Telecom, China Netcom, China Mobile ja China Unicom.

Kiinan teollisuusministeri Wu Jichuan sanoi joulukuussa, että valinnat tehdään aikaisintaan sen jälkeen, kun uusista telemarkkinalaeista on päätetty arviolta ensi maaliskuussa.

TD-SCDMA Forumiin kuuluvat China Mobile, China Telecom, China Unicom, Huawei, Motorola, Siemens AG, Nortel Networks Ltd ja Datang Group.

Kiinalaisstandardilla on pitkä tie kuljettavanaan, jos se mielii kilpailemaan eurooppalaisen umtsin ja amerikkalaisen cdma2000 1x:n kanssa; näihin teknologioihin perustuvia verkkoja testaillaan jo kovaa vauhtia muun muassa Hong Kongissa ja Taiwanissa.

Kiina pyrkii edistämäään omaa standardiaan, johon se arvioi voivansa vaikuttaa ulkomaisia standardeja enemmän. Lisäksi maata hirvittää mahdolliset lisenssimaksut, joita se voi joutua maksamaan ulkomaisten valmistajien teknologioista.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.

.