Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kamerapuhelimet veturina

Sanyo tavoittelee 50% kasvua matkapuhelimissa

21.1.2003 14:00 Japanilainen elektroniikka- ja matkapuhelinvalmistaja Sanyo Electric Company arvioi matkapuhelinmyyntinsä kasvavan lähes 50 prosenttia 8,4 toimitettuun puhelimeen maaliskuun lopulla päättyvänä tilivuonnaan. Erityisen vahvasti vetävät nyt yhtiön kamerapuhelimet.

Lisäksi Sanyo arvioi myyvänsä huhtikuussa alkavana tilivuonnaan yli 10 miljoonaa matkapuhelinta. Yhtiön markkinaosuus on kuitenkin edelleen varsin pieni koko maailman yli 400 miljoonan matkapuhelimen myynnistä.

Sanyo aikoo käyttää kamerapuhelimien sirujen tuotekehitykseen 45 miljoonaa jeniä eli noin 380 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.

Yhtiö ilmoitti myös viime viikolla ryhtyvänsä kehittämään Eastman Kodak Companyn kanssa lcd-näyttöjä ohuempia ja kirkkaampia oled-näyttöjä (organic light-emitting diodes). Ensimmäisiä oled-näyttöisiä matkapuhelimia odotetaan markkinoille vielä ennen kesää.

Sanyon pääjohtaja, Yukinori Kuwano sanoi lehdistötilaisuudessa Japanissa, ettei kukaan uskonut kamerapuhelimista tulevan niin suuri menestys kuin käytäntö on osoittanut.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.

.