Nokia esitteli pelikoneen joulumarkkinoille
6.2.2003 07:48 Nokia esitteli keskiviikkona Lontoossa ja Sydneyssä uutta joulumarkkinoille tulevaa N-Gage-pelilaitetta, joka soveltuu verkkopelaamiseen sekä Bluetooth-verkossa että gsm/gprs-matkapuhelinverkossa. Myös täydet mms-puhelimen mitat täyttävän laitteen esittelypäivään Nokia oli kerännyt mittavan joukon sopimuksia kansainväliltä pelikustantajilta.
137 grammaa painavassa Nokia N-Gage –pelilaitteessa on 176x208 pikselin värinäyttö, Series 60 -ohjelmistoalusta ja Symbian-käyttöjärjestelmä, mms-viestit, sähköposti ja kahdeksansuuntainen peliohjain.
Nokia aikataulu on kuitenkin varmasti monelle pettymys, sillä sitä odotettiin kauppoihin aikaisemmin. Esittelihän Nokia N-Gagen kuvineen ensimmäistä kertaa jo viime marraskuussa kertoen tuolloin esittelevänsä pelilaitteen helmikuussa. Nyt tuo esittely rajoittui laitteesta kerrottuihin teknisiin lisätietoihin.
Merkittävin seikka eilisessä esittelytilaisuudessa olikin kattava joukko pelitaloja, jotka ovat lupautuneet kehittämään pelejä N-Gagelle: joukossa ovat Activision, Eidos, Sega, Taito ja THQ.
"Nokia N-Gage -pelilaite ja sen erityisesti pelaamiseen suunniteltu muotoilu tarjoavat käyttäjille täysin uudenlaisen langattoman pelielämyksen. Nokia tekee yhteistyötä pelikehittäjien ja nimekkäiden pelijulkaisijoiden kanssa tuodakseen markkinoille houkuttelevan ja monipuolisen valikoiman korkealaatuisia pelejä. Valikoimaan tulee kuulumaan tuoreimpien suosikkipelien lisäksi koko joukko eri tyylilajeja edustavia pelejä"?, sanoo Nokia Mobile Phonesin johtaja Anssi Vanjoki.
Nokia N-Gagea ja sen pelejä tullaan myymään suurissa vähittäiskaupoissa ja pelien erikoisliikkeissä sekä perinteisen matkapuhelinjakelukanavan kautta.
Nokia ryhtyy pelikustantajaksi
Nokia aikoo julkaista omia pelejä uutuuslaitteeseen ja käyttämään N-Gage -tuotemerkkiä näiden pelien nimissä.
Omien tuotteiden lisäksi Nokian tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia pelikehittäjille ja -julkaisijoille, operaattoreille ja muille palveluntarjoajille, jotka voivat kehittää N-Gageen uusia pelejä ja palvelukonsepteja.
Nokian tarkoittamia palveluita voivat olla ladattavat pelitasot, pelien lisäominaisuudet ja –hahmot tai jopa usean pelaajan online-pelit ja –peliyhteisöt.
N-Gage-pelejä voidaan toimittaa erikseen MultiMediaCard-standardia käyttävillä muistikorteilla, jolloin niihin saadaan tallennettua laajaa muistikapasiteettia tarvitsevaa grafiikkaa, korkealaatuista ääntä ja monipuolinen pelimaailma.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista
26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











