Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ministeri Sasi luovutti tietoyhteiskuntapalkinnon

Bo Harald palkittiin ensimmäisenä edistäjänä

27.2.2003 15:05 Nordean varatoimitusjohtaja Bo Harald on saanut ensimmäisen tietoyhteiskunnan edistäjä -palkinnon. Palkinto myönnettiin ansioista sähköisten asiointipalveluiden kehittäjänä. Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi jakoi tietoyhteiskunnan edistäjän tunnustuspalkinnon 27. helmikuuta.

Suomalaisten pankkien sähköiset palvelut ovat nykyisin erittäin kehittyneitä. 1990-luvun alun pankkikriisi ja lama pakottivat pankit uudistamaan toimintatapojaan. Yksi keino kriisistä selviämiseen oli panostaminen uuteen teknologiaan. Nordea on ollut sähköisten pankkipalveluiden kehittämisessä edelläkävijä, palkinnon perusteluissa todetaan

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan valtio ja kunnat ovat nyt samantapaisen haasteen edessä kuin pankit kymmenen vuotta sitten: parempia palveluita pitäisi pystyä tuottamaan vähäisemmillä resursseilla.

Palkinto luovutettiin liikenne- ja viestintäministeriön järjestämässä keskustelutilaisuudessa Helsingissä. Tilaisuudessa suurimpien puolueiden tietoyhteiskuntavaikuttajat pohtivat tietoyhteiskunnan ja hyvinvointivaltion suhdetta.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?

26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.

.