Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yllättäen bisnes ei sujunut toivotusti

Nokia katkaisi suhteet BlueTel Groupiin

3.3.2003 16:29 Nokialta tuli maanantaina yllättävä ilmoitus siitä, että se on katkaissut välittömästi liiketoimintasuhteensa BlueTel Group ?yhtiön kaikkiin yrityksiin. Pääsyyksi Nokia ilmoittaa odottamattoman ja epätyydyttävän bisneskehityksen matkapuhelinten huoltoverkoissa joissakin Euroopan maissa. Toissijaista syistä Nokia ei tiedotteessa ei kerrottu.

Nokia sanoo arvioineensa tilanteen ja päätyneensä välittömään suhteiden katkaisuun Tanskassa, Saksassa, Italiassa, Liettuassa ja Sveitsissä.

BlueTel on tanskalainen yritys, jolla yli 300 jälleenmyyntipistettä kautta Euroopan. Se on ollut eräs suurimmista Nokian ja muiden valmistajien matkapuhelinten ja palvelujen jakelijoita Euroopassa.

Nokia pahoittelee tiedotteessaan syvästi tilannetta, sillä BlueTel on osallistunut Nokian Euroopan konseptikauppojen verkon rakentamiseen ja Club Nokian huoltopisteverkon pystyttämiseen. BlueTelin verkkosivut, jotka näyttävät kaipaavan päivityksiä lähes kautta linjan, ovat täynnä Nokian logoja, kuvia ja ilmettä. Sivuilla on myös suuri määrä linkkejä, jotka eivät vastaa.

Välirikko on niin täydellinen, että Nokia pyytää asiakkaita, joilla on matkapuhelimia huollettavina BlueTelin operoimissa Club Nokian huoltopisteissä, hankkimaan lisäohjeita Nokian puhelinpäivystyksestä.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Ei kai tämä oikeasti ole Ovi Store?

26.05.2009 Nokian kauan odotettu sovelluskauppa osoittautui pettymykseksi käyttäjien keskuudessa. Nokia Ovi toimii hitaasti ja kärsii penikkataudeista.

.