Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
E-OTD ei yllä FCC:n tavoitteisiin

T-Mobilekin luopuu Nokian paikannustekniikasta

27.3.2003 06:30 USA:n T-Mobile on heittänyt E-OTD-menetelmään perustuvan matkapuhelimen paikannuksen yli laidan. Kaksi muuta suurta amerikkalaista gsm-operaattoria, AT&T Wireless ja Cingular Wireless, luopuivat siitä jo aikaisemmin. Nokia Networks kehittää ja toimittaa tätä tekniikkaa.

E-OTD-paikannusmenetelmä on osa gsm-standardia ja kaikki suuret gsm-verkkotoimittajat ovat osallistunet sen kehittämiseen Nokian ja paikannustekniikkaan erikoistuneen Cambridge Positioning Systemsin kanssa.

Suurten amerikkalaisoperaattorien luopuminen matkapuhelinkeskeisestä menetelmästä on vakava haaste koko konseptille. Kaikki ovat ilmoittaneet luopumisen syyksi sen, etteivät ne pysty täyttämään liittovaltion viestintäkomission matkapuhelinpohjaiselle hätäpaikannukselle asettamia vaatimuksia määräajassa.

- Operaattoreilla on täysi vapaus valita oma paikannustekniikkansa. Meillä on valmius E-OTD-paikannuksen toimittamiseen ja kehitämme paikannusteknologioita edelleen, sanoo Nokia Networksin Veli Tarkiainen. Hän vastaa paikannusratkaisujen markkinoinnista ja myynnistä. Hänen mukaansa operaattoreiden paikannustekniikkavalinnoilla ei ole suurta taloudellista merkitystä Nokia Networksille.

FCC:n on määrännyt E911-hätäpuhelun paikannussäännöksessään, että puhelinpohjaisen paikannusmenetelmän on pysyttävä kertomaan hätäkeskukselle puhelimen paikka 50 metrin tarkkuudella 67 prosentissa soitoista ja 150 metrin tarkkuudella 95 prosentissa puheluista. Verkkopohjaiselta paikannukselta vaaditaan 100 metrin tarkkuutta 67 prosentissa ja 300 metrin tarkkuutta 95 prosentissa hätäpuheluista.

Sitä miksi gsm-pohjaiselta tekniikalta vaaditaan tarkempaa paikannusta kuin verkkopohjaiselta, FCC ei tiettävästi ole julkisesti perustellut. Menetelmät ovat samankaltaisia teknisesti.

Kiihoke puuttuu, resurssit katoavat

T-Mobile ei syyttänyt suoraan E-OTD-menetelmän kelvottomuutta päätöksestään vaan se sanoi, että AT&T Wirelessin (AWS) ja Cingular Wirelessin päätös luopua tästä paikannustekniikasta johtaa siihen, että teletoimittajat vähentävät resursseja tekniikan kehittämisestä. Tämä puolestaan johtaisi T-Mobilen mukaan siihen, ettei se pysty saavuttamaan FCC:n vaatimaa 95 prosentin penetraatiota E-OTD-matkapuhelimissa.

T-Mobile oli jo aloittanut E-OTD-menetelmään perustuvien soittajan tunnistusratkaisujen toimittamisen muutamiin julkisiin hätäkeskuksiin. Se aikoo korvata ne kilpailevaa U-TDOA-menetelmää käyttävillä ratkaisuilla.

AWS ilmoitti siirtymisestä Yhdysvalloissa kehitettyyn U-TDOA-tekniikkaan jo viime lokakuussa samalla kun se maksoi FCC:lle kahden miljoonan dollarin sakon paikannusohjelmasta myöhästymisestä.

U-TDOA on lyhenne nimestä uplink time difference of arrival. Menetelmä perustuu tukiasemissa oleviin mittauslaitteisiin eikä se vaadi matkapuhelimen osallistumista paikan määritykseen. Tämän tekniikan johtavia toimittajia ovat Trueposition ja Greyson.

E-OTD on lyhenne termistä enhanced observed time difference. Siinä paikannus perustuu matkapuhelimen eri tukiasemilta saaman signaalin ví­iveeseen. Viiveen laskeminen edellyttää verkkojen ajoittamista erityisillä LMU-komponenteilla. Mikäli verkot synkronoitaisiin gps-kellon avulla samaan rytmiin, ei erityiskomponentteja tarvittaisi.

Verkko-operaattorit ovat joutuneet lisäämään LMU:n (location measurement unit) lähes jokaiseen tukiasemaan päästääkseen haluttuun tarkkuuteen. Alkuperäissuunnitelmissa näitä paikannusjärjestelmien kalleimpia osia oli määrä tarvita paljon vähemmän.

Euroopassa vain kaupallisia motiiveja

Euroopassa ei ole olemassa eikä näköpiirissä yhtenäisiä määräyksiä matkapuhelinten paikantamiseksi hätä- tai muissakaan tilanteissa. Näyttää siis siltä, että niin Nokian ja CPS:n kuin muiden paikannusratkaisujen toimittajien täytyy löytää kaupallinen motivointi paikannusratkaisujen kehittämiseen.

Tarkiainen sanoo, että Nokia pitää paikannusta erittäin lupaavana tulevaisuuden tekniikkana. Hänen mukaansa Nokia kehittää E-OTD:n rinnalla myös A-GPS-, eli assisted gps –tekniikkaa. Nokia onkin julkistanut ensimmäisen gps-puhelimensa Yhdysvalloissa cdma2000-palveluihin.

Tarkiainen ei myönnä, että U-TDOA-tekniikka, joka pystyy paikantamaan kaikki nykyiset matkapuhelimet, olisi etulyöntiasemassa amerikkalaismenestyksen vuoksi. Sillä ei ole yhtään asennusta Euroopassa ja Nokian arvioiden mukaan se on E-OTD:tä kalliimpi ratkaisu.

Suomessa käytetään yleisesti Cell-ID-menetelmää jossa, puhelimen paikka päätellään suoraan sitä minkä tukiaseman eli solun alueella se on. Tiheässä tukiasemaverkossa tämä toimii kohtuullisesti, mutta maaseudulla säde venyy jopa kilometreihin. Eri paikannusmenetelmiä voidaan myös yhdistellä keskenään tarkkuuden parantamiseksi.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Nokia avaa Ovi Storensa

26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.

.