Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Syksyllä käyntiin

Sauvossa kunta mukaan rahoittamaan laajakaistaverkkoa

23.4.2003 09:37 Sauvon kunta ja Elisan tytäryhtiö Lounet Oy ovat tehneet sopimuksen laajakaistapalveluiden tarjoamisesta koko Sauvon kunnan alueelle. Kunta rahoittaa osan laajakaistaverkon investoinneista, jotta nopeat tietoliikenneyhteydet kattavat myös kunnan haja-asutusalueen.

Sauvon kunnanjohtaja Jari Jussinmäen mukaan päätös käyttää kunnan varoja laajakaistapalveluiden rakentamiseen syntyi sauvolaisten omasta aloitteesta. Tavoitteena on, että laajakaistapalvelut osaltaan säilyttävät Sauvon elävänä ja vireänä kuntana.

Kunnan osuus laajakaistaverkon investoinneista on 40 prosenttia eli 44 000 euroa. Lounet vastaa lopuista kuluista.

Pienten kuntien on pysyttävä mukana kehityksessä, jotta asukkaat eivät muuta kasvukeskuksiin. Laajakaistapalvelut saattavat houkutella jopa uusia asukkaita kuntaan, koska ne mahdollistavat esimerkiksi etätyön. Sauvon kunta saa vuosittain useita hakemuksia, joissa loma-asuntoja halutaan muuttaa ympärivuotiseen käyttöön. Kaupungeista muuttoa harkitseville on tärkeää, että palvelut pelaavat totuttuun tapaan.

Lounetin toimitusjohtaja Olavi Johansson kertoo, että Sauvon kunnan ja Lounetin sopimus laajakaistapalveluiden tarjoamisesta haja-asutusalueelle kustannuksia jakamalla on ensimmäinen laatuaan Lounetille ja näin ollen merkittävä päänavaus. Yksin Lounet ei olisi voinut hankkeeseen ryhtyä liiketaloudellisista syistä.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

"Olet saksalainen - olet terroristi"

26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.

.