Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Accenture tuo siirtopalvelun Englannista

Oma yritys puhelinnumeroiden siirtelyyn

24.4.2003 06:30 Suomalaiset matkapuhelinoperaattorit perustavat yhteistyrityksen hoitamaan pakolliseksi tulevaa matkapuhelinnumeroiden siirrettävyyttä. 25. heinäkuuta voimaan tuleva laki, joka noudattaa EU:n direktiiviä, määrää, että matkapuhelinasiakkaat saavat pitää oman numeronsa vaikka vaihtaisivatkin toisen operaattorin palveluihin.

Numeron siirrettävyys on ollut toiminnassa useissa Euroopan maissa mm. Englannissa, Hollannissa ja Ruotsissa, jo muutaman vuoden ajan.

Finnet Oy, Oy Radiolinja Ab, Telia Mobile AB:n sivuliike Suomessa ja TeliaSonera Finland (Sonera Oyj) perustavat erillisen yhtiön siirrettyjen matkapuhelinnumeroiden tietojärjestelmän hallinnoimiseksi.

Ratkaisu perustuu ruotsalaisen konsulttiyrityksen Northstreamin selvitykseen. Yhtiön perustamisesta sovittiin yhdessä kaikkien Suomen yhdeksän matkaviestinoperaattorin kanssa. Järjestelmää hallinnoiva yritys aloittaa toimintansa kevään aikana.

Hallinnointiyhtiön avulla operaattorit toteuttavat viestintämarkkinalakia ja vastaa viestintäviraston vaatimukseen siitä, että mobiilioperaattoreiden on yhteistyössä hankittava siirrettävyyden mahdollistava järjestelmä.

Kulut jaetaan

Yhtiön perustamisesta aiheutuvat kulut on sovittu jaettavaksi tasan perustajayhtiöiden kesken. Yhtiön operatiivisten kulujen jakamisesta on sovittu kaikkien osallistuvien yhdeksän matkaviestinoperaattorin kesken. Yhtiön perustaminen vaatinee vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Yhtiön hallituspaikkojen määrästä ja jaosta sekä toimitusjohtajasta sovitaan myöhemmin.

Päätietojärjestelmän toimittajaksi on valittu liikkeenjohdon ja tietotekniikan palveluyritys Accenture., joka toimittaa järjestelmän hallinnointiyhtiölle operoituna palveluna viisivuotisella palvelusopimuksella. Hallinnointiyhtiö puolestaan laskuttaa operaattoreita erillisen hinnaston mukaan. Ratkaisu perustuu matkapuhelinnumeroiden siirrettävyysjärjestelmään, joka on käytössä myös Isossa-Britanniassa.

Northstreamin tehtäviin selvitystyön jälkeen kuuluvat mm. tietojärjestelmäprojektin implementoinnin hallinta ja yhtiön perustamiseen liittyvät tukifunktiot.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

"Olet saksalainen - olet terroristi"

26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.

.