Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Engage your engines

Nokian pelikone saapuu lokakuussa

14.5.2003 08:59 N-Gage, Nokian mobiilipelilaite, puhelin ja radio yksissä kuorissa, tulee kauppoihin lokakuun ensimmäisen puoliskon aikana, Nokia ilmoitti tiistaina Los Angelesissa meneillään olevilla elektronisen viihteen E3-tapahtumassa. N-Gage tulee potkien luistelleen, ampuen, sotien ja jopa videoita editoiden monen suuren pelivalmistajan tukemana.

N-Gage on saanut osakseen paljon julkisuutta eikä siihen enää suhtauduta yhtä epäillen kuin ensi alkuun, mutta silti laitteen hinta herättää epäuskoista ihmettelyä. 300 dollarin hintaa verrataan PlayStation 2 ja Xbox –konsolien kahteen sataan GameCuben 150 dollariin. Ilmassa on myös epäilyjä siitä, että loppukäyttäjän hinta olisi kuitenkin halvempi. Parhaat pelit maksavat 30-40 dollaria kappale.

Jakelusopimukset allekirjoitettu

Nokia tekee kovasti töitä N-Gagen eteen. Se on varmistunut, että monia johtavia pc-pelejä on sovitettu mobiilikonsolille ja se on sopinut jakelusta Yhdysvaltain kahden suurimman pelimyyjän, Electronics Boutique Holdings Corporation ja GameStop Corporationin kanssa.

N-Gagen pelivalikoima lokakuussa aika suppea, sillä Nokian mukaan pelejä on tarjolla vain 11. Joulumarkkinoilla niitä pitäisi olla jo parikymmentä.

N-Gagen peleihin kuuluvat Segan Sonic, Activisionin Tony Hawk Pro Skater ja THQ:n Red Faction, jota sen kehittäjä ja Doomin alkuperäiskehittäjiin kuulunut John Romero promosi N-Gagelle.

Nokia takaa pelituotannon omalle alustalleen kustantamalla niitä itse. Pathway to Glory –sotapelistä on määrä tulla N-Gage-versio vuoden 2004 alkupuolella.

Nokia kertoi keskiviikkona yhteistyöstä Gameloftin kanssa. Yritykset aikovat julkaista yhdessä Ubi Soft Entertainmentin Tom Clancyn pelit Splinter Cell, Ghost Recon, Rayman 3 ja Marcel Desaillyn Pro Soccer -pelin. Peleihin rakennetaan mukaan Bluetoothin yli tapahtuvan monen pelaajan tuki.

Myös Eidosin Tomb Raider –peliin on ympätty monen pelaajan verkkotuki. Pelaajat voivat myös editoida itse jaksoja pelin tähden Lara Croftin seikkailuihin ja näyttää omia jaksojaan toisilla langattoman verkon yli.

Kilpailua riittää

Nokia ei ole ainoa uusi tulokas mobiilipelilaitteiden rintamalla. Kalifornialainen Tapwave on tuomassa oman, suhteellisen suurinäyttöisen Helix-konsolinsa markkinoilla vuoden lopulla. Sony kertoi E3-tapahtumassa kehittävänsä omaa pelikonettaan, jonka on määrä valmistua myyntikuntoon ensi vuoden lopulla.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.