Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uintikelpoisuus ja lämpötila

Oulussa tieto uimavesistöjen kunnosta kännykkään

23.6.2003 12:46 Oulun kaupungin ympäristövirasto ja Tentrio käynnistävät tällä viikolla mobiilin tiedottamispalvelun uimavesien laadusta. Kaupunkilaisille ohjeet palvelun käytöstä tulevat nähtäville uimarannoille.

- Hankkeeseen lähdettiin siksi, että on tarpeen kokeilla uutta tiedottamismuotoa uimavesien uintikelpoisuudesta; palveluun liitetään tieto veden uintikelpoisuudesta ja näytteenottohetken lämpötilasta, kertoo Oulun kaupungin johtava terveystarkastaja Irmeli Röning-Jokinen.

- Oulun kaupunki on selkeästi ottanut suunnannäyttäjän roolin kansalaisten tarpeisiin kehitettävissä erilaisissa sähköisissä palveluissa. Siitä kertoo myös kaupungin aktiivinen rooli Octopus-projektissa. Octopussin myötä avautuu monelle oululaiselle yritykselle mahdollisuuksia kehittää edistyksellisiä langattomia palveluita, sanoo teknologiajohtaja Markku Kippola Tentrio Oy:stä.

Tiedottamispalvelu on osa tietoyhteiskuntakaupunki Oulu -ohjelman koordinointihanketta, jota rahoittavat Oulun kaupunki ja Pohjois-Pohjanmaan liitto. Hanke toteutetaan ajalla 1.2.2002 - 31.12.2004.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.