Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Juniper Networks T320

TeliaSoneralta reitittimet CSC:lle

3.9.2003 08:40 Tieteen tietotekniikan keskus CSC on valinnut uusiksi Funet-verkon runkolaitteiksi Juniper Networksin T320-reitittimet. Laitteet toimittaa TeliaSonera Finland. Nyt hankittavat kaksi laitetta sijoitetaan Funet-verkon keskeisimpiin solmupisteisiin ja niiden avulla on mahdollista nostaa siirtonopeus 10 Gigabittiin sekunnissa.

CSC:stä kerrotaan, että tällä nopeudella täyspitkän kahden tunnin dvd-elokuvan voisi siirtää verkon kautta noin viidessä sekunnissa. Vastaavasti kaistanleveys sallii tuhansia yhtäaikaisia videoneuvotteluja tai videoituja etäluentoja yliopistopaikkakuntien välillä.

Uudet laitteet otetaan käyttöön vuoden 2003 loppuun mennessä. Samanaikaisesti Funet-verkon kansainvälisistä yhteyksistä vastaava yhteispohjoismainen Nordunet päivittää ulkomaanyhteyden 10Gbit/s nopeuteen.

CSC:n mukan nyt tehtävien nopeutusten jälkeen Funet on yksi maailman tehokkaimpia tutkimusta ja korkeakouluopetusta palvelevia tietoverkkoja.
Tarjouskilpailuun osallistui kahdeksan yritystä ja mukana oli kolme eri laitemerkkiä.

Edellisen kerran CSC nopeutti Funetin runkoyhteyden maaliskuussa 2001, tuolloin 2,5 gigabittiin sekunnissa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.