Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Edge ja presence oikeaan verkkoon

Octopusin koeverkko päivitettiin

Edge- ja presence-ominaisuudet vahvistavat Octopusin lonkeroita, sanoo Jari Pirkola.

15.9.2003 15:02 Octopus-hankkeen teknologisesti edistyksellinen testiverkkoon on päivitetty edge-verkoksi. Samalla verkkoon on liitetty tavoitettavuuspalvelin, jonka välityksellä matkapuhelin haltija voi viestittää yhteydenottajille oman tavoitettavuustilansa, vaikka tiedon siitä että on kokouksessa tai lomalla.

Edgen tulo joihinkin Oulun alueen tukiasemiin viestii siitä, että edge-toteutukset ovat saapumassa myös tuotantoverkkoihin. Octopusin periaatteena on tarjota mobiilisovellusten ja laitteiden kehittäjille todellista verkkoa testausalustaksi muutamaa kuukautta ennen kaupallisia toteutuksia.

Edge on gprs:n nopeampi toteutus, jossa loppuasiakkaalle tarjotaan parhaimmillaan 140 kilobitin sekuntisiirtonopeutta.

Octopus-verkkoon on myös liitetty tavoitettavuus eli presence-palvelin, joka mahdollistaa dynaamisen tiedonkulun kännyköiden välillä. Tavoitettavuuspalvelun ilmeisin sovellus on dynaaminen puhelinluettelo, jonka avulla esimerkiksi ystävälleen soittava henkilö näkee suoraan puhelimensa nimiluettelosta ystävänsä profiilin – vaikkapa sen, että ystävä on kokouksessa. Presence antaa potkua myös puhelintenväliseen pikaviestintään, Instant Messagingiin.

- Edge ja Presence vahvistavat Octopusin asemaa ja osoittavat sen, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme mahdollisuuksia testata palveluita edistyksellisessä testiverkossa, kertoo Octopusin ohjelmapäällikkö Jari Pirkola.

Uusia asiakkaita

Octopus julkisti maanantaina joukon uusia asiakkaita. Niitä ovat DNA Finland, MyOrigo sekä SoftaTest Savonlinna ja SoftaTest Lahti. Octopusin verkkoa voidaan käyttää testaukseen melkein mistä päin maailmaa tahansa, mutta sitä ei ole avattu Suomen ulkopuolelle.

Octopusin asiakasverkostoon ovat kesän aikana liittyneet myös Oulun yliopiston projektit SmartRotuaari ja Minne. Kaikkiaan verkostossa on mukana jo yli kaksikymmentä yritystä ja yhteisöä. Lisäksi verkosto on aloittanut yhteistyön kanadalaisten TRLabsin ja Newtin kanssa. Näiden yhteisöjen kautta Octopusin lonkerot ulottuvat vielä pidemmälle.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.