Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokian Kirsi Harra-Vauhkonen:

Mobiilin edellytykset kunnossa

18.9.2003 07:18 Mobiilista tulee todellinen massojen markkinapaikka, kunhan kolme perusedellytystä täyttyy. - Tarvitaan sisällöntuottajia tekemään toimivia rikkaan multimedian ratkaisuja, kuluttajien hyväksyntä ja luonnollisesti hyvät liiketoimintamallit, listaa Nokian brandialliansseista vastaava päällikkö Kirsi Harra-Vauhkonen.

Hänen mukaansa edellytykset ovat jo olemassa ja kasvukäyrätkin menossa oikeaan suuntaan. Sisällön lataaminen on yksi vahvimmin kasvavia mobiilin osa-alueita.

– Tällä hetkellä "?isoja juttuja"? ovat Java-pelit ja pian myös kasvavassa määrin hyötysovellukset sekä videosisällöt, Harra-Vauhkonen toteaa.

Harra-Vauhkonen kertoo mobiilin päätrendejä olevan neljä. – Digitaalinen konvergenssi, liikkuvat sovellukset, avoimiin ja yhteensopiviin ratkaisuihin perustuvat softat sekä uusien, innovatiivisten tuotteiden ja palveluiden räjähdysmäinen kasvu.

Mms huikeassa kasvussa

Mms-tekniikasta on puhuttu paljon, mutta mms:aa tukevien päätelaitteiden määrä on ollut vielä vähäinen. Tilanne on Nokian arvioiden mukaan muuttumassa.

– Nokian tavoitteena on tämän vuoden aikana myydä 50-100 miljoonaa väri- ja mms-päätelaitetta, Harra-Vauhkonen toteaa.

Harra-Vauhkonen puhui Mobile Marketing Associationin Euroopan kokouksessa Helsingissä.

Jutun kirjoitti: Leena Aavameri

Leena Aavameri

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.