Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mies avaruuteen lokakuussa

Kiina lähtee Galileon kyytiin

22.9.2003 09:11 Kiina maksaa neljäsosan Euroopan unionin kehittämästä Galileo-satelliittipaikannushankkeesta. Maa on jo nyt yksi maailman johtavista satelliittiteknologian tuottajista. Lisäksi kiinalaiset kaavailevat ensimmäistä miehitettyä avaruuslentoaan jo ensi kuussa.

Kiina sijoittaa Galileoon 230 miljoonaa euroa. Summa on noin neljäsosa hankkeen melkein miljardin euron kustannuksista. Valmistuessaan Galileo yhdistää 30 satellittia maailmanlaajuiseksi paikannusverkostoksi.

EU:n tietoliikenteestä vastaava komissaari Loyola de Palacio kutsuu Kiinan mukaantuloa Galileo-hankkeeseen tärkeäksi virstanpylvääksi paikannuspalveluiden tuottamisessa kehittyville markkinoille.

EU:n avaruustutkimuslaitos ESA (European Space Agency) ja Kiinan teknologiaministeriö avasivat perjantaina uuden tutkimuskeskuksen Pekingin yliopiston yhteyteen.

GPS ohjaa risteilyohjuksia

EU kehittää Galileosta kilpailijaa amerikkalaisten GPS (Global Positioning System) -järjestelmälle. Galileo on alusta alkaen kehitetty siviilikäyttöön, kun GPS on Yhdysvaltain puolustusteollisuuden sivutuote.

BBC:n haastattelemat asiantuntijat arvioivat, että Kiina on kiinnostunut avaruusyhteistyöstä paitsi siviilipuolella myös sotilaskäytössä. Tämän puolesta puhuu sekin, että Kiina haluaa heti mukaan Galileon sotilaalliseen osaan eli poliisin ja turvallisuuspalvelujen käyttöön varattuun PRS (Public Regulated Service) -järjestelmään.

Galileon tulevat sotilaskäyttöön liittyvät hankeet pyörivät nimen omaan PRS:n ympärillä. Yhdysvallat on jo huolestunut hankkeen mahdollisista riskeistä sen turvallisuudelle.

USA:n GPS ja sen venäläinen vastine Glonass ovat sotilasverkkoja, jotka voidaan kytkeä offline-tilaan mahdollisen hyökkäyksen uhatessa.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.