Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensi vuoden alussa

Nokia tyrkyttää wcdma:ta Kiinalle

23.9.2003 08:27 Nokia yllyttää Kiinaa jakamaan ensimmäiset 3g-toimiluvat ensi vuoden alussa. Nokia Networksin Kiinan johtaja David Ho sanoo AFX:n haastattelussa, että Kiinan matkapuhelumarkkinat ovat tulleet riittävän kypsiksi kaupallisten 3g-verkkojen rakentamiseksi.

Hon mielestä valtion pitäisi myöntää toimiluvat jo vuoden 2004 ensimmäisellä neljänneksellä.

Pekingissä China Internationalin 3g-kokouksessa maanantaina puhunut David Ho uskoo, että Kiina valitsee 3g-verkkojen pääasialliseksi standardiksi wcdma-teknologian.

- Koska wcdma perustuu osittain gsm-teknologiaan, vaatii tämä standardi Kiinan tapaisessa gsm-verkkojen hallitsemassa maassa pienemmät investoinnit uusiin verkkoihin kuin muut teknologiat, Ho perustelee.

Tällä hetkellä kiinalaisten oma 3g-standardi eli niin sanottu td-scdma kilpailee wcdma:n ja cdma2000:n kanssa tulevista verkkobisneksistä. Td-scdma:n ovat kehittäneet China Datang Mobile Communications ja saksalainen Siemens AG.

Asiantuntijat odottavat Kiinan hallituksen taivuttelevan pari operaattoria maan oman standardin käyttöön 3g-verkoissa. Kilpailu pääasiallisen teknologian asemasta ratkeaa kuitenkin kahden muun teknologian kesken.

AFX:n mukaan Nokian leirissä odotetaan, että Kiinan kaksi suurta operaattoria China Telecom ja China Netcom hakevat 3g-lupia wcdma-teknologian verkoille.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.