ACN houkuuttelee asiakkaat ja myyjät ilmaispuheluilla
17.10.2003 14:49 ACN Europe BV, joka on yhdysvaltalaisen verkostomarkkinointiyhtiön ACN Inc:in omistama tytäryhtiö, ryhtyy tekemään asiakassopimuksia 18. marraskuuta. Parhaillaan se kasvattaa myyntiverkostoa, jossa on jo noin 1200 jäsentä.
Yhtiön markkinoinnin kulmakivi on ensimmäiselle asiakasaallolle tarjottava ikuisesti ilmaiset kotimaiset äänipuhelut toisiin ACN.n numeroihin. Tämä tarjous on voimassa marraskuun 18. päivästä ensi vuoden toukokuun 31. päivään saakka. Sen jälkeen liittyville asiakkaille tarjotaan puheluita toisiin ACN:n numeroihin 50 prosentin alennuksella.
Kaikki muut ACN:n operaattoripalvelut laskutetaan normaalin taksan mukaan. ACN:n matkapuhelupalvelun avaamismaksu on 8,21 euroa ja kuukausilasku on 4,75 euroa. Olemassa olevan numeron siirtämisestä ACN:lle peritään kaksi euroa ja eritellystä laskusta 1,75 euroa numerolta.
Muu hinnoittelu noudattaa linjaa joka on vedetty hieman suurten operaattoreiden palveluhintojen alapuolelle. Esimerkiksi kuluttajalla tarkoitettu ACN Mobile Friends –liittymän avoin gprs-taksa on 10 euroa megabitiltä.
ANC Oy:llä on myös pienyrityksille tarkoitettu liittymätyyppi.
Soneran verkon palveluja jälleenmyyvällä virtuaalioperaattorilla on oman laskutusjärjestelmä. Sen palveluvalikoima vastaa Soneran peruspalvelutarjontaa lukuun ottamatta multimediaviestejä, jotka käynnistyvät vuoden loppuun mennessä.
ACN Oy perii 500 euron liittymismaksun jokaiselta uudelta edustajalta, joten se on jo tienannut 600 000 euroa Suomessa. Edustajat maksavat lisäksi 99 euroa vuosittaisesta edustussopimuksen uusimisesta.
Emo-ACN:n perustajiin kuuluvan Robert Stevanovskin mukaan edustajat saavat maksua vastaan valmiit yrityspalvelut. Edustajien tarvitsee vain myydä ja raportoida, ACN hoitaa puhelupalvelut, laskutuksen, asiakastuen ja edustajatuen.
ACN:n toiminta perustuu kustannustehokkaaseen asiakashankintaan. Yhtiön mukaan sen keskimääräinen asiakashankintakulu on 15-25 dollaria. Ruotsissa keskimääräinen asiakaskohtainen kuukausilasku on noussut viime vuoden 25 eurosta 47 euroon tänä vuonna kun mobiililiittymien määrä on kasvanut. Monilla asiakkailla on sekä ACN:n kiinteä että mobiilililiittymä.
Yhtiön Euroopan toiminnoista vastaava Jeff Swensson painotti Helsingissä perjantaina moneen kertaan, että ACN:n liikevaihdosta tulee 90 prosenttia loppuasiakkailta, ei suinkaan sen omilta edustajilta kuten joissakin muissa verkostomarkkinointiyrityksissä. Hän onnistui puhumaan verkostomarkkinoinnin maineesta mainitsemalla pahamaineisen pyramidi-sanan vain kerran.
Stevanovski kiitteli Suomen mobiilimarkkinoiden edistyksellisyyttä, joka mahdollistaa virtuaalioperaattoritoiminnan. Hän kertoi ACN:n yrittäneen tulla Suomeen jo pari vuotta sitten, silloin kiinteiden puhelujen jälleenmyyjänä.
- Paikalliset monopolit vaativat kuitenkin niin kovia hintoja, ettei jälleenmyynnille jäänyt elintilaa, Stevanovski sanoi.
Hänen mukaansa ANC aloittaa Suomessa seuraavaksi internet-palvelujen tarjonnan. Siihen menee vielä ainakin vuoden verran. Stevanovski myöntää, että yhtiö joutuu neuvottelemaan samojen monopolien kanssa kuin kiinteistä linjoista, mutta uskoo, että aika on kypsyttänyt tilanteen hedelmällisemmäksi. Myöhemmin, kun energiamarkkinoille tulee lisää joustavuutta energian siirtohintoihin, on vuorossa on toiminnan laajentaminen energiakaupan pyörittämiseen ja jälleenmyyntiin asiakkaille.
Euroopassa ANC:llä on noin 400 työntekijää ja Euroopan yhtiön liikevaihto nousee tänä vuonna 220 miljoonaan euroon. Skandinaviassa yhtiöllä on 270 000 asiakasta ja sen liikevaihto vuonna 2002 oli 92,5 miljoonaa euroa ja nettotulos 8,7 miljoonaa euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna
26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)