Pienet suomalaiset menestyvät Yhdysvaltain mobiiliviihteen markkinoilla
CTIA-messut puhalsivat uutta ilmaa viihteen mobiilimarkkinoihin.
27.10.2003 14:02 Suomalaisten aiemmin omistama ja perustama Ztango, Inc. on kasvanut Yhdysvaltain mobiiliviihteen markkinoiden kakkoseksi. Toinen sinnikäs suomalainen on Nextones.com. Sen sijaan esimerkiksi Zed jätti leikin sikseen ja Jippii Group Oyj myi Yhdysvaltain toimintonsa Access Propeller Holdings LLC:lle.
Yhdysvallat on ollut perinteisesti vaikea markkina ulkomaalaisille muun muassa sisäänpäinkääntyneisyytensä, suuren kokonsa, lukuisien osavaltiolakiensa ja pankkijärjestelmänsä vuoksi.
Erityisen vaikeaa ulkomaalaisille ja etenkin suomalaisille suurmaan valloitus on ollut mobiiliviihteen alalla. Onhan maassa - tällä hetkellä – kolme tasavahvahkoa mobiiliteknologiaa: gsm, tdma ja cdma-standardit, melko kehittymätön premium-sms -järjestelmä sekä lisäksi alhainen matkapuhelinpenetraatio.
Ensimmäisenä leikistä, oikeastaan ennen kuin se oli alkanutkaan, luopui Sonera Oyj:n Zed-portaali. Jokin aika sitten vuorossa oli Saunalahti Group Oyj, joka joutui myymään enemmistön Jippii USA:sta amerikkalaisille.
Ztango jatkaa
Kuitenkin yksi "?melkein"? suomalainen menestystarina rapakon takaa löytyy: Ztango on suomalaisten perustama ja aiemmin myös omistama, kunnes Yhdysvalloista tullut riskiraha kyllästyi odotteluun ja päätti vaihtaa yhtiön johdon ja kotipaikan.
Vanha johto Kari Kailamäen johdolla sitten osti SMS gateway -yksikön Exomin nimellä takaisin Suomeen. Ztango omistaa yhä siivun Exomista.
- Yritysten suhteet ovat kuitenkin asialliset, Kailamäki vakuuttaa.
Ztango ei tarjoa soittoääniä suoraan kuluttajille, vaan toimii palveluntarjoajana operaattorien asiakkaille. Yhtiö on ennestään myös AT&T Corporationin mobiiliviihdepalveluntarjoaja yksinoikeudella.
Ztango julkisti äskettäin Las Vegasin CTIA-messuilla sopimuksen myös Cellular One -nimisen keskisuuren operaattorin kanssa.
Isot ovat tylsiä
Mobiiliviihde ei Yhdysvalloissa kuitenkaan ole yksinoikeudella operaattorien käsissä, vaan niiden asiakkailla on lukuisia yksityisiä palveluntarjoajia joista valita.
Yksi sellainen on New Yorkia kotipaikkanaan pitävä Nextones.com, jonka omistuksesta vielä varsin huomattava osa on Suomessa; yhtiö on myös Suomalaisen Wireless Entertainment Servicesin (WES) asiakas.
Yhtenä Ztangon heikkoutena pidetäänkin kuluttajaportaalin puuttumista. Monet soittoääniä lataavat teinit pitävät operaattoreita tylsinä vaihtoehtoina ja etsivät sisältöä puhelimiinsa Nextonesin tyyppisiltä tarjoajilta.
Pienempien toimijoiden tarjoama sisältö on usein tuoreempaa ja ne saattavat tarjota matkapuhelimiin - puhumattakaan tekstiviesteistä - tottumattomille amerikkaisille nopeampaa ja joustavampaa asiakaspalvelua ja räväkämpää sisältöä.
Vaikka isot suomalaispelurit ovat Amerikan valloituksessaan epäonnistuneet, pienempien innovatiivisuus ja sitkeys tuottaa tulosta ja peli ei ole vielä pelattu.
Taistelu markkinoista jatkuu, mutta kuinka kauan, kun Suomesta ei enää löydy riskirahaa "?kaikenmaailman soittoääniyhtiöihin"?.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna
26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












