Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Irti lankapuhelimista

Nokia houkuttelee yrityksiä mobiilisäästöillä

28.10.2003 13:25 Nokia houkuttelee yrityksiä luopumaan kokonaan kiinteistä puhelinyhteyksistä ja siirtymään kokonaan muutenkin yleistyneisiin matkapuhelimiin. Matkapuhelinoperaattoreita se houkuttelee mukaan sanomalle, että niiden tulot voivat kasvaa jopa 50 prosenttia.

Nokia Networksin tiedotteen mukaan yritykset voivat säästää 25 prosenttia puhelinkuluissaan jos lakkaavat maksamasta sekä lanka- että matkapuhelinpalveluista.

Nokia esittelee Mobile Business Voice -ratkaisun meneillään olevassa Mobile Internet Conference -tapahtumassa Nizzassa. Ratkaisun avulla yritykset saavat kustannussäästöjä, kun ne korvaavat kiinteät linjat kustannustehokkailla matkapuhelinpalveluilla.

Yritysasiakkaiden liikkuvuus on seuraava iso kasvutekijä matkapuhelinmarkkinoilla. Monet yritykset ovat siirtyneet käyttämään matkapuhelimia, koska näin tehokkuus ja tavoitettavuus paranevat. Samalla sekä matkapuhelinten että kiinteiden puhelimien samanaikaisesta käytöstä aiheutuvat kaksinkertaiset kulut jäävät pois. Lisäksi näin voidaan välttää matkapuhelinten ja lankapuhelinten väliset korkeammat puhelukustannukset.

- Mobile Business Voice -ratkaisu on yritykselle houkutteleva, koska monilla matkapuhelin-operaattoreilla on jo valmiina tarvittava verkkokapasiteetti ja -laatu sekä puhelinvaihteen toiminnallisuus verkoissaan. Nokian yritysratkaisu sisältää myös datapalvelut sekä päätelaitteet", sanoo johtaja Mikko Seppäläinen Nokia Networksistä.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.