Wlan lisää työntekijän tuottavuutta 14 000 dollarilla
Koulutus ja valmistava teollisuus ovat suuria wlanin käyttäjiä.
18.11.2003 12:30 Langattomien lähiverkkojen yleistyminen on lisännyt tuottavuutta amerikkalaisissa keskisuurissa ja suurissa yrityksissä huomattavasti. NOP World Technology ?tutkimusyrityksen Cisco Systemsille tekemän selvityksen mukaan wlan tuo yritykselle 14 000 dollaria säästöjä vuodessa työntekijää kohti.
Säästöt koituvat useista komponenteista. Säästöjen määrä nousee wlan-käytön yleistyessä yhtiössä ja sen ulkopuolella.
Tänä vuonna 100 henkeä tai enemmän työllistävissä yrityksissä, joissa langaton lähiverkko on käytössä, neljänneksellä työntekijöistä on mahdollisuus käyttää wlania. Vuonna 2001 määrä oli 16 prosenttia. Samaan aikaan työntekijäkohtainen vuosisäästö on kasvanut kaksinkertaiseksi 7000 dollarista. Yritysten tietotekniikkatyöntekijöistä puolet käyttää wlan-yhteyksiä kahden vuoden sisällä, selvitys arvioi.
Suurimpia tuottavuutta nostavia tekijöitä on työntekijöiden mahdollisuus pysyä verkkoyhteydessä pitempään kuin ilman wlania. Tänä vuonna wlan lisäsi verkkoyhteysaikaa 3,5 tuntia. Määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2001. Työntekijät arvioivat oman tuottavuutensa lisääntyneen 27 prosenttia wlanin ansiosta. Päiväkohtaisesti työaikaa säästyy 80 minuuttia eli lähes 30 minuuttia enemmän kuin vuonna 2001.
Wlanin mahdollistama tietojärjestelmän käyttö juuri tapahtumapaikalla lisää huomattavasti myös työtulosten tarkkuutta. Lähes kaksi kolmesta työntekijästä mainitsi tarkkuutensa lisääntyneen – keskimäärin 41 prosenttia. Erityisen merkittäväksi tarkkuuden lisääntymisen kokivat terveysalan työntekijät. He arvioivat tarkkuutensa parantuneen 70 prosenttia
NOP World Technologyn 2003 Wireless LAN Benefits Study -selvityksen mukaan lisääntynyt wlan-verkkojen käyttö on sidoksissa kannettavien tietokoneiden käyttöönottoon. 80 prosenttia lähiverkon käyttäjistä otti yhteydet kannettavalla. Pda-laitteiden käyttäjistä puolet käytti laitteiden wlan-yhteyttä.
Tutkimuksen kohteena oli yli 400 yhdysvaltalaista keskisuurta ja suurta organisaatiota, joissa käytetään langatonta lähiverkkoa ja joissa kaikissa työskentelee yli 100 työntekijää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











